Kauhutarinat.fi - kauhutarinoita, kummituksia ja spiritismiä

Työpaikallani on olemassa suuri varasto arkeologisissa kaivauksissa löytyneitä luita. Niitä on siirretty paikasta toiseen vuosien myötä, ja aina niiden kulloisenkin säilytyspaikan lähettyvillä on nähty ja kuultu outoja asioita. Ihmishahmoja, vaimeaa puhetta, huokauksia, askeleita. Itse olen törmännyt ilmiöön kerran. Muutamat tuntemani ihmiset useasti.

Nykyään luita säilytetään onneksi erillisessä makasiinissa, eikä enää samassa rakennuksessa työntekijöiden kanssa. Harvoin tulee asiaa luuvarastoon, ja kun tulee, en koskaan, koskaan mene yksin. Kyllä nämä jutut sen verran kylmäävät.

Tästä on vähän reilu vuosi aikaa. Käväisin luuvarastossa tarkistamassa vaan yhden arkistointinumeron ja poistuessani vedin oven lukkoon perässäni. Otin muutaman askelen varaston eteisen halki kohti seuraavaa ovea kun luuvaraston ovea yllättäen rynkytettiin. Ei mitenkään voimakkaasti, vaan sillä tavalla kokeilevasti, tyyliin "onkohan tämä ovi auki". Mikään ilmanpaine ei ovea liikuttanut, koska kahvan kääntämisestä aiheutuva "lonksaus" kuului selkeästi.

Ensimmäinen ajatukseni oli, että joku muu oli tullut varastoon siellä ollessani minun huomaamattani (itse asiassa jokseenkin mahdotonta) joten palasin avaamaan luuvaraston ovea. Varasto oli pilkkopimeä, olinhan sammuttanut valot. Oven takana ei ollut ketään. Varaston takaosasta kuului ihmeellinen äännähdys, kuin jonkinlainen kurkkuääni, "aaaaaaaaaa-aaah".

Jouduin hetkellisen pakokauhun valtaan enkä tosiaan edelleenkään mene sinne koskaan yksin. Oikeastaan olen menemättä sinne lähes lainkaan.

Joskus myöhemmin eräs työkaveri kertoi kuulleensa myös samanlaista ääntä sekä outoa hengenhaukkomiselta vaikuttanutta ähinää. Melkoisia kauhutarinoita näihin liittyy.


2.10.2014




Muita kauhutarinoita, joista voisit pitää

Asuttiin tosiaan tuossa Etelä-Pohjanmaalla, ja sitä taloa kutsuttiin rukousten taloksi. Ensimmäiseksi huomasimme, että ylhäällä olevien pienien vinttikamareiden ilma oli aivan superkylmää. Siellä haisi pahalta ja siellä oli vanhoja vaatteita. Kerran otin sieltä pari henkaria pois, ja kylmä henkäys kävi läpini. Hyi että, heitin ne henkarit sinne huoneeseen ja lukitsin oven. Siellä oli erittäin ahdistavaa olla yksin. Toisekseen, siellä kuului yöllä askelia. Meillä oli tuohon aikaan kaksi saksanpaimenkoiraa, joista toinen tykkäsi nukkua yläkerran portaiden vierellä. Kun askeleet alkoivat, kumpikin koira heräsivät syvimmästäkin unesta ja liikkuivat äidin viereen, eli pois portailta. Koiratkaan eivät tahtoneet enää pysyä ylhäällä.

Sitten oli kissa, joka tuli pihaamme pyörimään aina, kun jotain tällaista tapahtui. Saatoin jättää sen pihaamme, kääntyä minuutiksi pois ja se oli jossain. Meillä oli TOSI iso piha tuohon aikaan.

Sitten, eräänä päivänä olimme erään kaverini kanssa ratsastamassa hiekkatietä ja vilkaisimme metsänreunaan. Siellä oli nainen pitkässä valkoisessa leningissä ja mustilla hiuksilla. Hän heilui siellä kuin kutsuen. Saman tien se kissa ilmestyi taas. Me katsoimme TASAN sekunnin toisiamme, nainen oli hävinnyt, Laukkasimme kotiin ja kerroimme tapahtumasta. Hän uskoi.

En usko, että nainen oli mitenkään sidoksissa taloon, mutta talon henki EI vaikuttanut kovin uskovaiselta.


Kirjoittanut nimimerkki Kokija (nuori nainen)

31.1.2017

67
(315 ääntä)

Muisto

Minulla on eräs outo muisto, tai uni. Muistan että tämä tapahtui/näin tämän unen joskus pienenä ehkä n 2 vuotiaana. Olen ihmetellut miten voin tätä muistaa kun pysyviä muistojahan silloin ei vielä synny. Kuitenkin tapahtuma on tällainen.

Muistan että makaan rattaissa tai jossain muulla pehmeällä ja pian yläpuolelleni kumartuu vanha nainen. Hän hymyilee ystävällisesti, antaa suukon poskelleni ja alkaa laulaa. Laulun myötä nukahdan, viimeinen asia mitä muistan on se että hän haihtuu yläpuoleltani ilmaan ja sanoo pehmeällä äänellä: "mummin pieni enkeli" muuta en tuolta ajalta muista. Muistan että joskus pienenä kuulin jonkun puhuvan minulle hilma mummosta ja kun kysyin kuka hän on äiti selitti että se oli hänen äitinsä joka kuoli puolivuotta ennen syntymääni.

Tunnistan hänet samaksi henkilöksi joka lauloi minulle valokuvista joita meillä on ja kerran kun hyräilin tuon selkeän muistikuvani laulua äiti kysyi kuinka tiedän sen laulun, sillä kukaan ei ollut minulle sitä laulanut, mutta mummini oli kuulemma aina laulanut sitä äidilleni kun tämä oli pieni, tosin äiti ei muistanut laulua ennen kuin hyräilin sitä. Itsekkään en laulun sanoja muista mutta muistan sävelen. Tästä on minulle jäänyt silti lämmin muistikuva


Kirjoittaja on nainen

31.1.2017