Kauhutarinat.fi - kauhutarinoita, kummituksia ja spiritismiä

Katsoin nuorena vanhemmilta salaa televisiosta tulleen kauhuelokuvan Blair Witch Project. Sen jälkeen ymmärsin hyvin, miksi kauhuelokuvilla oli tietyt ikärajat.

Kuljin usein kotiin pienen metsäkaistaleen läpi kun tulin koulusta tai kavereilta. Tämä oikoreitti oli paljon lyhyempi kuin oikeaa tietä pitkin kiertäminen. Aina kun kuljin metsän läpi pimeällä, aloin ajatella elokuvaa ja kuvitella sen tapahtumien kaltaisia tapahtumia tähän metsään. Yleensä tämä kuitenkin jäi vain kuvittelun tasolle ja pääsin kotiin pienen pelon saattelemana.

Kerran kuitenkin koin todellista kauhua, kun kuulin pimeässä metsässä muutaman rasahduksen ja pian näin hahmon liikkuvan lähistöllä. En ajatellut, vaan lähdin juoksemaan. Takaani kuului outo huuto ja se sinetöi tapauksen. Kiljaisin itsekin ja juoksin niin kovaa kuin pääsin. Komastuin johonkin ja kaaduin maahan ja samassa tunsin oudon limaisen kosketuksen nilkassani. Hyppäsin ylös, jatkoin kiljumista ja juoksin. Kuulin taas takaani, tällä kertaa kovempaa saman oudon huutavan äänen, kuitenkin selvästi takaa, eli äänen lähde tuskin oli sama joka minua kosketti, jollei kyseessä ollut jotain todella yliluonnollista.

Pääsin itkien kotiin ja lukittauduin omaan huoneeseeni.

Myöhemmin vanhempani kertoivat, että naapurin rouva oli pelästynyt pahasti koiraa ulkoiluttaessaan, että hänen pieni koiransa oli käynyt pimeän turvin puremassa jotain metsäpolulla kulkijaa, sillä metsässä oli kuulemma juossut joku kirkuva henkilö hänen koiraansa karkuun. Koiran nimi oli Ruu, joka sattumalta kuulostaa samalta kuin metsässä itse kuulemani outo huuto. En kehdannut tunnustaa kenellekään, että kirkuja olin minä.


Kirjoittanut nimimerkki Kummituskoiran uhri

15.8.2013




Muita kauhutarinoita, joista voisit pitää

Asuttiin tosiaan tuossa Etelä-Pohjanmaalla, ja sitä taloa kutsuttiin rukousten taloksi. Ensimmäiseksi huomasimme, että ylhäällä olevien pienien vinttikamareiden ilma oli aivan superkylmää. Siellä haisi pahalta ja siellä oli vanhoja vaatteita. Kerran otin sieltä pari henkaria pois, ja kylmä henkäys kävi läpini. Hyi että, heitin ne henkarit sinne huoneeseen ja lukitsin oven. Siellä oli erittäin ahdistavaa olla yksin. Toisekseen, siellä kuului yöllä askelia. Meillä oli tuohon aikaan kaksi saksanpaimenkoiraa, joista toinen tykkäsi nukkua yläkerran portaiden vierellä. Kun askeleet alkoivat, kumpikin koira heräsivät syvimmästäkin unesta ja liikkuivat äidin viereen, eli pois portailta. Koiratkaan eivät tahtoneet enää pysyä ylhäällä.

Sitten oli kissa, joka tuli pihaamme pyörimään aina, kun jotain tällaista tapahtui. Saatoin jättää sen pihaamme, kääntyä minuutiksi pois ja se oli jossain. Meillä oli TOSI iso piha tuohon aikaan.

Sitten, eräänä päivänä olimme erään kaverini kanssa ratsastamassa hiekkatietä ja vilkaisimme metsänreunaan. Siellä oli nainen pitkässä valkoisessa leningissä ja mustilla hiuksilla. Hän heilui siellä kuin kutsuen. Saman tien se kissa ilmestyi taas. Me katsoimme TASAN sekunnin toisiamme, nainen oli hävinnyt, Laukkasimme kotiin ja kerroimme tapahtumasta. Hän uskoi.

En usko, että nainen oli mitenkään sidoksissa taloon, mutta talon henki EI vaikuttanut kovin uskovaiselta.


Kirjoittanut nimimerkki Kokija (nuori nainen)

31.1.2017

78
(328 ääntä)

Muisto

Minulla on eräs outo muisto, tai uni. Muistan että tämä tapahtui/näin tämän unen joskus pienenä ehkä n 2 vuotiaana. Olen ihmetellut miten voin tätä muistaa kun pysyviä muistojahan silloin ei vielä synny. Kuitenkin tapahtuma on tällainen.

Muistan että makaan rattaissa tai jossain muulla pehmeällä ja pian yläpuolelleni kumartuu vanha nainen. Hän hymyilee ystävällisesti, antaa suukon poskelleni ja alkaa laulaa. Laulun myötä nukahdan, viimeinen asia mitä muistan on se että hän haihtuu yläpuoleltani ilmaan ja sanoo pehmeällä äänellä: "mummin pieni enkeli" muuta en tuolta ajalta muista. Muistan että joskus pienenä kuulin jonkun puhuvan minulle hilma mummosta ja kun kysyin kuka hän on äiti selitti että se oli hänen äitinsä joka kuoli puolivuotta ennen syntymääni.

Tunnistan hänet samaksi henkilöksi joka lauloi minulle valokuvista joita meillä on ja kerran kun hyräilin tuon selkeän muistikuvani laulua äiti kysyi kuinka tiedän sen laulun, sillä kukaan ei ollut minulle sitä laulanut, mutta mummini oli kuulemma aina laulanut sitä äidilleni kun tämä oli pieni, tosin äiti ei muistanut laulua ennen kuin hyräilin sitä. Itsekkään en laulun sanoja muista mutta muistan sävelen. Tästä on minulle jäänyt silti lämmin muistikuva


Kirjoittaja on nainen

31.1.2017