Kauhutarinat.fi - kauhutarinoita, kummituksia ja spiritismiä

Tämä kauhutarina sai alkunsa isovanhempieni mökiltä. Mökki ei ollut perinteisesti järven rannalla, mutta sen ohi virtasi pieni joki. Mökki oli puiden ympäröimä, eikä edes sen välittömästä läheisyydestä oltu raivattu pois puita. Mökille piti ajaa, kuten mökeille yleensä, hiekkatietä. Auto piti aina jättää tien varteen parkkiin ja kävellä siitä vielä muutama sata metriä jyrkästi alas kiemurtelevaa polkua. Mökki oli aurinkoisina kesäpäivinä oikein mukava, mutta puut ja laaksossa oleva sijainti tekivät siitä todella synkän, jos aurinko ei porottanut aivan kirkkaimmillaan ja korkealta. Mökki oli suht lähellä asuinpaikkakuntaamme, niin varsinkin sen jälkeen kun ensimmäiset kavereistani saivat ajokortin, kävimme silloin tällöin viettämässä kaveriporukalla mökillä päivän tai pari.

Olimme viettämässä elokuun viimeisiä viikonloppuja mökillä muutaman kaverin kanssa. Illan pimetessä olimme vetäytyneet sisälle, mutta koska ulkona oli vielä melko lämmin, niin päätimme tehdä ulos pienen nuotion ja mennä sen ääreen istuskelemaan. Juttelimme nuotiolla ja kuuntelimme tulen rätinää. Ulkona oli jo muuten todella hämärä, mutta nuotio ja mökin ikkunoista ulos kajastava valo valaisivat ympäristöä sen verran, että näimme lähialueen. Muuten hiljaisena hetkenä jäimme kuuntelemaan, että jostain kuului ääntä, aivan kuin todella vaimeaa musiikkia. Katselimme hetken toisiamme ja kohta joku keksi. "Jättikö joku radion päälle sisälle?" Kukaan ei muistanut jättäneensä, mutta ajattelin, että joku on sen hyvin voinut unohtaa päälle, emmekä vain kuulleet radiota ulos aiemmin. Yksi sanoi käyvänsä laittamassa radion pois ja hakevansa samalla viltin mökistä sisältä. "Eikun tuo se ulos niin ei ole niin hiljaista!", joku huikkasi perään. Radio oli paristoilla toimiva. Se tuotii ulos viereemme nuotiolle ja radiosta soi sama kanava, jota se oli yksinään sisälläkin soittanut.

Kun olimme kuunnelleet radiota hetken, kuulosti aivan kuin joku meistä olisi vaimeasti sanonut jotain. Kukaan ei kuullut ja kyselimme toisiltamme sanoiko joku jotain. Kukaan ei ollut sanonut. Hetken päästä kuulosti taas aivan kuin joku meistä olisi kuiskannut jotain. Tällä kertaa kuulin sanat "...murhattu täällä...".

"Mitä? Lopettakaa, ei toi oo hauskaa", sanoin, mutta kaikki näyttivät yhtä hämmästyneiltä kuin itsekin olin. Taas kului hetki ja seuraavaksi kuulin seuraavanlaiset pätkät kuiskauksina. "...kolme tyttöä..." "...ihan kuin te ... murhattu..." "...joessa..."

"Lopettakaa vittu oikeesti, mua alkaa pelottaa. Lopettakaa se vitun kuiskiminen.", kaverini tiuskaisi. Meitä oli kolme parasta kaveria mökillä, ja ei meistä kukaan ollut sellainen, joka olisi halunnut tällaisessa paikassa pelotella muita. Laitoimme radion pois ja läksimme sisälle, nuotio oli jo palanut loppuun.

Sisällä laitoimme uudelleen radion päälle ja hetki tämän jälkeen kuulimme taas samoja kuiskauksia. "...hukkui jokeen..." Vannotimme toisiamme, ettemme me pelleilleet. Joku kysyi epäillen, että voiko se tulla radiosta. Laitoimme radion pois päältä ja äänet lakkasivat.

Mökissä oli vain yksi pieni tila, jonka lattialle olimme levittäneet makuupussit. Menimme nukkumaan, sammutimme valot ja vedimme vetoketjut kiinni. Pienen hetken kuluttua täyden hiljaisuuden rikkoi todella hiljainen musiikki. Radio oli mennyt päälle. "Laittoko joku radion päälle?" Kukaan ei myöntänyt. Aloimme samantien kuulla kuiskauksia. "...murhattu jokeen...". Yksi meistä alkoi itkeä, kuulimme sen raskaasta hengityksestä ja niiskutuksesta. Nousin ylös, laitoin valot päälle ja sammutin radion. Kuiskaukset loppuivat. "Mä en halua olla täällä enää sekuntiakaan." ystäväni sanoi ja niisti taas nenäänsä. Päätimme lähteä. Pakkasimme nopeasti tavaramme reppuihin ja lähdimme puoli juosten autollemme. En ole ikinä tuntenut niin pahasti, että jokin seuraisi tai tarkailisi minua, kun tuolloin kun kiiruhdimme pimeän halki autolle.

Samaa ei enää myöhemmin tapahtunut, emmekä ole viitsineet enää jäädä mökille viettämään yötä.


18.8.2013




Muita kauhutarinoita, joista voisit pitää

Asuttiin tosiaan tuossa Etelä-Pohjanmaalla, ja sitä taloa kutsuttiin rukousten taloksi. Ensimmäiseksi huomasimme, että ylhäällä olevien pienien vinttikamareiden ilma oli aivan superkylmää. Siellä haisi pahalta ja siellä oli vanhoja vaatteita. Kerran otin sieltä pari henkaria pois, ja kylmä henkäys kävi läpini. Hyi että, heitin ne henkarit sinne huoneeseen ja lukitsin oven. Siellä oli erittäin ahdistavaa olla yksin. Toisekseen, siellä kuului yöllä askelia. Meillä oli tuohon aikaan kaksi saksanpaimenkoiraa, joista toinen tykkäsi nukkua yläkerran portaiden vierellä. Kun askeleet alkoivat, kumpikin koira heräsivät syvimmästäkin unesta ja liikkuivat äidin viereen, eli pois portailta. Koiratkaan eivät tahtoneet enää pysyä ylhäällä.

Sitten oli kissa, joka tuli pihaamme pyörimään aina, kun jotain tällaista tapahtui. Saatoin jättää sen pihaamme, kääntyä minuutiksi pois ja se oli jossain. Meillä oli TOSI iso piha tuohon aikaan.

Sitten, eräänä päivänä olimme erään kaverini kanssa ratsastamassa hiekkatietä ja vilkaisimme metsänreunaan. Siellä oli nainen pitkässä valkoisessa leningissä ja mustilla hiuksilla. Hän heilui siellä kuin kutsuen. Saman tien se kissa ilmestyi taas. Me katsoimme TASAN sekunnin toisiamme, nainen oli hävinnyt, Laukkasimme kotiin ja kerroimme tapahtumasta. Hän uskoi.

En usko, että nainen oli mitenkään sidoksissa taloon, mutta talon henki EI vaikuttanut kovin uskovaiselta.


Kirjoittanut nimimerkki Kokija (nuori nainen)

31.1.2017

78
(328 ääntä)

Muisto

Minulla on eräs outo muisto, tai uni. Muistan että tämä tapahtui/näin tämän unen joskus pienenä ehkä n 2 vuotiaana. Olen ihmetellut miten voin tätä muistaa kun pysyviä muistojahan silloin ei vielä synny. Kuitenkin tapahtuma on tällainen.

Muistan että makaan rattaissa tai jossain muulla pehmeällä ja pian yläpuolelleni kumartuu vanha nainen. Hän hymyilee ystävällisesti, antaa suukon poskelleni ja alkaa laulaa. Laulun myötä nukahdan, viimeinen asia mitä muistan on se että hän haihtuu yläpuoleltani ilmaan ja sanoo pehmeällä äänellä: "mummin pieni enkeli" muuta en tuolta ajalta muista. Muistan että joskus pienenä kuulin jonkun puhuvan minulle hilma mummosta ja kun kysyin kuka hän on äiti selitti että se oli hänen äitinsä joka kuoli puolivuotta ennen syntymääni.

Tunnistan hänet samaksi henkilöksi joka lauloi minulle valokuvista joita meillä on ja kerran kun hyräilin tuon selkeän muistikuvani laulua äiti kysyi kuinka tiedän sen laulun, sillä kukaan ei ollut minulle sitä laulanut, mutta mummini oli kuulemma aina laulanut sitä äidilleni kun tämä oli pieni, tosin äiti ei muistanut laulua ennen kuin hyräilin sitä. Itsekkään en laulun sanoja muista mutta muistan sävelen. Tästä on minulle jäänyt silti lämmin muistikuva


Kirjoittaja on nainen

31.1.2017