Minä ja paras kaverini olimme tapahtuman aikaan n.15 vuotiaita. Asuimme pienellä peräkylällä ja alkoholi maistui illan virikkeeksi aina kun sitä jostakin saatiin. Juopottelimme tälläkin kertaa kaverini peltoautossa jossa oli mukava kuunnella musiikkia ja jutella niitä näitä koko yön. Illan myötä juomat kuitenkin näyttivät loppuvan kesken ja tulimme siihen tulokseen että on haettava jostain lisää. Oli kylmä talviyö eikä polkipyörillä sotkeminen huvittanut yhtään, mutta houkutus sai meidät lähtemään ajamaan erään tutun luo n. 5 kilometrin päähän. Matka oli inhottavan kylmä vaikka päällä oli kunnon talvivarusteet. Kun pääsimme perille jouduimme huomaamaan, että tuttumme ei ollut kotona. Jouduimme nielemään tappiomme ja menimme läheiselle bussipysäkille istumaan tuttuun tapaan hetkeksi ja miettimään vaihtoehtoja illan pelastamiseksi, vaikka niitä ei ollut.

Emme ehtineet istua kauaa kun kauempaa sillalta alkoi kuulua pyörällä polkemisen ääniä.. kummastelimme hieman, koska kello oli jo yli puolen yön ja meidän tuppukylässämme ei ollut päivisinkään paljon liikennettä. Pyöräilijä tuli lähemmäksi ja lähemmäksi. Muistan nähneeni pienen valon hänen pyöränsä keulassa. Muuten tässä ei olisikaan ollut mitään outoa, kunnes tajusimme pyöräilijän oudon ulkonäön. Pyörää ajoi valkoisessa yöpuvussa nainen jolla oli pitkä tumma tukka kasvojen edessä niin, että en edes tunnistanut oliko hän nuori vai vanha. Hänen päänsä oli kumarassa, enkä muista oliko hänellä edes kenkiä jalassa. Kumpikaan meistä ei ollut ennen nähnyt sitä naista. Minä ihmettelin naisen pukeutumista kirenevässä pakkasyössä ja tietysti nauroin huutelin ja huomauttelin, mutta hän ei reagoinut mitenkään vaikka oli muutaman metrin päässä. "Varo ettei tuu flunssa!" Nainen ajoi tyynen rauhallisesti synkälle metsätielle pysäkkimme ohi. En voinut muuta kuin kysyä kaveriltani "mitä v**tua?" Hän istui jo maassa ja hihitteli hysteerisesti oudolle näyllemme mutta myöhemmin hän kertoi olleensa todella peloissaan ja ajatelleensa, että nainen oli kummitus.

Saimme ideaksi sinä yönä soittaa veljelleni ja kysyimme häntä tutkimaan autolla mihin pyörän jäljet veivät. Hän suostui vastahakoisesti ja väsyneenä tulemaan, mutta tiesin että häntä kiinnostavat oudot jutut ja niiden selvittely. Joidenkin piinaavien minuuttien jälkeen veljemme saapui ja lähdimme katsomaan hitaasti autolla tietä jolle nainen oli ajanut.. Näimme lumisessa ja loskaisessa maassa muutaman metrin ajan selvät pyörän jäljet ja olimme innoissamme, mutta yhtäkkiä ne loppuivat kuin seinään. Tunsin selkäpiitä karmivaa kylmyyttä. Veljemme ajatteli meidän olevan vain vähän mielikuvituksen vallassa ja vei meidät takasin pyöriemme luo. Ei ollut kovin mukavaa ajaa pyörillä tapahtuneen jälkeen, mutta lämpimät sisätilat kutsuivat jo houkuttelevasti. Pääsimme turvallisesti kaverini luokse takaisin ja ihmettelimme tapahtunutta. Kävimme kuitenkin nukkumaan suhteellisen rauhallisin mielin. Aamulla vielä juttelimme tapahtuneesta mutta kaverini kuittasi sen vain laskuhumalan harhaksi. Ajattelin itsekkin niin, mutta en nähnyt sitä naista enää koskaan. Nyt vuosien jälkeen vielä naureskelemme tapahtuneelle, mutta se nainen jäi meille ikuiseksi mysteeriksi.

Asuttiin tosiaan tuossa Etelä-Pohjanmaalla, ja sitä taloa kutsuttiin rukousten taloksi. Ensimmäiseksi huomasimme, että ylhäällä olevien pienien vinttikamareiden ilma oli aivan superkylmää. Siellä haisi pahalta ja siellä oli vanhoja vaatteita. Kerran otin sieltä pari henkaria pois, ja kylmä henkäys kävi läpini. Hyi että, heitin ne henkarit sinne huoneeseen ja lukitsin oven. Siellä oli erittäin ahdistavaa olla yksin. Toisekseen, siellä kuului yöllä askelia. Meillä oli tuohon aikaan kaksi saksanpaimenkoiraa, joista toinen tykkäsi nukkua yläkerran portaiden vierellä. Kun askeleet alkoivat, kumpikin koira heräsivät syvimmästäkin unesta ja liikkuivat äidin viereen, eli pois portailta. Koiratkaan eivät tahtoneet enää pysyä ylhäällä.

Sitten oli kissa, joka tuli pihaamme pyörimään aina, kun jotain tällaista tapahtui. Saatoin jättää sen pihaamme, kääntyä minuutiksi pois ja se oli jossain. Meillä oli TOSI iso piha tuohon aikaan.

Sitten, eräänä päivänä olimme erään kaverini kanssa ratsastamassa hiekkatietä ja vilkaisimme metsänreunaan. Siellä oli nainen pitkässä valkoisessa leningissä ja mustilla hiuksilla. Hän heilui siellä kuin kutsuen. Saman tien se kissa ilmestyi taas. Me katsoimme TASAN sekunnin toisiamme, nainen oli hävinnyt, Laukkasimme kotiin ja kerroimme tapahtumasta. Hän uskoi.

En usko, että nainen oli mitenkään sidoksissa taloon, mutta talon henki EI vaikuttanut kovin uskovaiselta.

Minulla on eräs outo muisto, tai uni. Muistan että tämä tapahtui/näin tämän unen joskus pienenä ehkä n 2 vuotiaana. Olen ihmetellut miten voin tätä muistaa kun pysyviä muistojahan silloin ei vielä synny. Kuitenkin tapahtuma on tällainen.

Muistan että makaan rattaissa tai jossain muulla pehmeällä ja pian yläpuolelleni kumartuu vanha nainen. Hän hymyilee ystävällisesti, antaa suukon poskelleni ja alkaa laulaa. Laulun myötä nukahdan, viimeinen asia mitä muistan on se että hän haihtuu yläpuoleltani ilmaan ja sanoo pehmeällä äänellä: "mummin pieni enkeli" muuta en tuolta ajalta muista. Muistan että joskus pienenä kuulin jonkun puhuvan minulle hilma mummosta ja kun kysyin kuka hän on äiti selitti että se oli hänen äitinsä joka kuoli puolivuotta ennen syntymääni.

Tunnistan hänet samaksi henkilöksi joka lauloi minulle valokuvista joita meillä on ja kerran kun hyräilin tuon selkeän muistikuvani laulua äiti kysyi kuinka tiedän sen laulun, sillä kukaan ei ollut minulle sitä laulanut, mutta mummini oli kuulemma aina laulanut sitä äidilleni kun tämä oli pieni, tosin äiti ei muistanut laulua ennen kuin hyräilin sitä. Itsekkään en laulun sanoja muista mutta muistan sävelen. Tästä on minulle jäänyt silti lämmin muistikuva