Kauhutarinat.fi - kauhutarinoita, kummituksia ja spiritismiä

37
(77 ääntä)

Kolme ritaria

Tämä tapahtui vuonna 1998, kun olin neljän vanha. Tämän tarinan kertoi äitini, joka muistaa sen yön kuin eilisen.

Isälläni ja äidilläni on ystäväpariskunta, jotka omistavat erittäin vanhan mökin keski-Suomesta. Kutsuttakoon heitä Jaanaksi ja Timoksi. He kutsuivat meidät sinne joka kesä siihen asti kun täytin yhdeksän, kun porukat saivat lomat mahtumaan samaan aikaan. Mökki on kauniissa paikassa, jossa pientä polkua alas pääsi laiturille, ja sitä kautta uimaan ihanaan kirkkaaseen veteen. Mökki on pieni, mutta kodikas. Siinä on kaksi makuuhuonetta, aula ja olohuone samassa, sekä ruokasali, jota kautta pääsee pieneen, suloiseen keittiöön. Ulkohuussi sijaitsi mökin vieressä. Muistan mökin todella hyvin, sillä rakastin sitä paikkaa. Jaana kertoi että paikalla on pitkä historia, ja ennen mökkiä samalla paikalla oli ollut vaikka ja mitä: pieni motelli, kioski, ja mitä muuta. Vanhin tiedetty rakennus oli taverna, johon sai ratsumiehet tuoda hevosensa jaloittelemaan ja juomaan, kun itse hakivat huurteisen jos parikin. Tämän hän oli saanut kuulla kyseisen kaupungin museosta. Olin hullaantunut niihin tarinoihin. Mietin monta kertaa, ketkä tällä paikalla ovat käyneet ja minkälaisia tarinoita paikasta keksisi. Tämä tietty tapaus pisti sen jälkeen silmän valppaaksi, ja niin sain uskoni yliluonnolliseen.

Sinä iltana porukat sekä Jaana että Timo juhlistivat uutta vuotta alkoholia juoden. Minä sekä siskoni (joka oli tapauksen sattuessa kahdeksan vuotta vanha) piirtelimme ja leikimme kotoa tuomilla leluila ja peleillä. Kellon tullessa yksitoista, me kaikki aloimme väsyä, ja menimme nukkumaan. Isäni, tapansa mukaan, nukkuu missä tuntuu aina sillä hetkellä parhaimmalta; hän meni saunan lattialle kylpytiloihin nukkumaan hienoisessa humalassa, Jaana sekä Timo menivät omaan makuuhuoneeseensa, minä ja siskoni toiseen makuuhuoneeseen, jossa oli kerrossänky, ja äitini jäi sohvalle olohuoneeseen nukkumaan.

Äitini levitti sohvan, ja meni vielä ulos tupakalle. Kun hän tuli takaisin, hän laittoi ulko-oven lukkoon, joka on todella haastavaa. Ovi on raskas sekä siitä kuuluu aina hirveä narina kun sen avaa. Tapeltuaan oven kanssa hän pani maate ja laittoi silmät kiinni.

Hän heräsi noin kahdelta yöllä. Ei janoon, ei vessahätään, vaan tunteeseen, että jotain on pielessä. Mutta hän ei uskaltanut liikkua. Hän kuuli askeleita mökin ulkopuolelta. Ne tulivat koko ajan lähemmäksi ulko-ovea. Sitten, tuli pieni hiljaisuus. Ja yhtäkkiä ovi avautui. Ilman narinaa. Ilman että joku sitä avasi. Se avautui itsekseen. Äitini ei uskaltanut edelleenkään liikkua. Aivan kuin hänen jäsenensä olisivat lakanneet toimimasta. Hän esitti nukkuvansa, mutta piti silmiään millimetrin auki nähdäkseen mitä tapahtuu. Hän ei voi uskoa silmiään. Ovesta astelee kolme, haarniskaan pukeutunutta miestä. Kaikilla kypärät päässä, yhdellä kilpi, toisella viiri, ja kolmannella miekka kädessä. He astelivat sisään jonossa, aivan hiljaa. Vain haarniskojen kalke jäi äidille mieleen. He katsovat hetken toisiansa, ja sitten äitiä. Äidin sydän hakkasi tuhatta ja sataa. He astelivat riviin äidin eteen. Äitini ei muuta keksinyt kuin esittää nukkuvaa. Yhtäkkiä keskimmäinen mies kumartui äidin pään tasolle, ja katsoi äitiä suoraan silmiin. Äiti tärisi ja katsoi takaisin, niin hyvin kun pystyi melkein silmät ummessa, kunnes kuuli ritarin sanovan: "Se ei ole tämä."
Äiti meni hämilleen. Kuka? Mitä? Mitä tässä oikein tapahtuu?
Hän muistaa katselleensa ritareiden saappaita. Ne kuuluivat haarniskaan, ja niissä jokaisessa oli kolme peltipiikkiä pystyssä. Miehet menivät takaisin jonoon, ja alkoivat siirtyä Jaanan ja Timon makuuhuoneeseen. Äiti avasi silmänsä ja heristi korviaan. Hän kuuli saman äänen sanovan: "Se ei ole tämäkään." Ritarit poistuivat huoneesta ja tulivat käväisemään vielä meidän huoneessa. Äiti pelästyi siitä pahanpäiväisesti. Entä jos he etsivät lapsiani? He eivät saa tehdä heille mitään pahaa! Hän kuitenkin kuulee saman äänen: "Nämä eivät ainakaan ole se."

Miehet palaavat hiirenhiljaa, todella hitaasti kulkien takaisin olohuoneeseen ja äidin sohvan viereen. He pysähtyvät hetkeksi. Heidän katseensa ovat kohti ulko-ovea. Äiti pidätti hengitystä ja ei pystynyt katsomaan muuta kuin kyseistä näkyä. Aivan yllättäen, miehet kävelivät suoraan ovea kohti, mutta ovi ei edes auennut. He haihtuvat siitä läpi. Ritarit olivat poissa. Äiti katsoi monttu auki ja nousi istumaan. Hänen jäsenenä suostuivat jälleen liikkumaan. Hän ei tiennyt mitä ajatella. Lisää pään raapimiseen aihetta tuli, kun Jaana juoksi hätääntyneenä äitini luo. Hän oli valkea kuin lakana, suu auki, ja pelokkaana kysyi: "Näitkö sinä ne?! Kolme haarniskaan pukeutunutta miestä" Äitini katsoi Jaanaa ja tajusi, ettei alkoholi ja erittäin lyhyet yöunet olleet tehnyt kepposia mielelle, jos kerran kaksi ihmistä todisti täysin saman näyn. He kertoivat oman versionsa tapahtuneesta, ja kumpikin meni täysin samalla tavalla. Jaana kuuli miesten tulevat sisään ja kuuli samat sanat, mitä äitikin. Äiti muisti meidät ja juoksi huoneeseemme. Sen kohdan minä muistan. Muistan kun äitini oli todella hätääntynyt ja kysyi olemmeko kunnossa. Kumpikin olimme sitä täysin.

Aamulla äiti kysyi Timolta että isältäni, huomasivatko he mitään outoa sinä yönä. Kumpikin kummissaan pudistivat päätään. Tarina jäi mietityttämään Jaanaa että äitiä. Mitä he etsivät? Tai ketä? Miksi he sitten ainoastaan tarkistivat mökin naispuoliset henkilöt? Mistä he tulivat? Emme ikinä saa sitä tietää.
Kun kuulin tarinan, kysyin äidiltäni, että ovatko he tulleet sinne joka uusi vuosi. Äitini kysyi sitä Jaanalta. Jaana kertoi että tämä oli heidän ensimmäinen uusi vuosi jonka he viettivät mökillä, sillä he mieluummin viettivät siellä aikaa kesäisin. He eivät halunneet viettää siellä aikaa enää uutena vuotena uudestaan.
Olen pohtinut tarinaa paljon ja miettinyt, että olisko paikalla joskus ollut keskiajalla taverna, jossa nämä ritarit viettivät aikaansa? Jospa siellä olisi ollut kauniina tarjoilijana upea daami, josta he tappelivat? Tämä on jäänyt täydeksi mysteeriksi.

Mökki on edelleen paikallaan. Olen monet uudet vuodet halunnut mennä viettämään siellä muutaman yön, selvittääkseni, onko paikalle jäänyt jäänneisenergiaa. Olisko tämä uuden vuoden perinnekummittelu. Kuitenkin, siihen asti pidän tätä tarinaa pyhänä ja erittäin kiinnostavana kummitustarinana, joka karmii selkäpiitä aina kun sitä muistelen.


Kirjoittanut nimimerkki Saija94 (nuori aikuinen nainen)

30.8.2015




Muita kauhutarinoita, joista voisit pitää

Asuttiin tosiaan tuossa Etelä-Pohjanmaalla, ja sitä taloa kutsuttiin rukousten taloksi. Ensimmäiseksi huomasimme, että ylhäällä olevien pienien vinttikamareiden ilma oli aivan superkylmää. Siellä haisi pahalta ja siellä oli vanhoja vaatteita. Kerran otin sieltä pari henkaria pois, ja kylmä henkäys kävi läpini. Hyi että, heitin ne henkarit sinne huoneeseen ja lukitsin oven. Siellä oli erittäin ahdistavaa olla yksin. Toisekseen, siellä kuului yöllä askelia. Meillä oli tuohon aikaan kaksi saksanpaimenkoiraa, joista toinen tykkäsi nukkua yläkerran portaiden vierellä. Kun askeleet alkoivat, kumpikin koira heräsivät syvimmästäkin unesta ja liikkuivat äidin viereen, eli pois portailta. Koiratkaan eivät tahtoneet enää pysyä ylhäällä.

Sitten oli kissa, joka tuli pihaamme pyörimään aina, kun jotain tällaista tapahtui. Saatoin jättää sen pihaamme, kääntyä minuutiksi pois ja se oli jossain. Meillä oli TOSI iso piha tuohon aikaan.

Sitten, eräänä päivänä olimme erään kaverini kanssa ratsastamassa hiekkatietä ja vilkaisimme metsänreunaan. Siellä oli nainen pitkässä valkoisessa leningissä ja mustilla hiuksilla. Hän heilui siellä kuin kutsuen. Saman tien se kissa ilmestyi taas. Me katsoimme TASAN sekunnin toisiamme, nainen oli hävinnyt, Laukkasimme kotiin ja kerroimme tapahtumasta. Hän uskoi.

En usko, että nainen oli mitenkään sidoksissa taloon, mutta talon henki EI vaikuttanut kovin uskovaiselta.


Kirjoittanut nimimerkki Kokija (nuori nainen)

31.1.2017

78
(328 ääntä)

Muisto

Minulla on eräs outo muisto, tai uni. Muistan että tämä tapahtui/näin tämän unen joskus pienenä ehkä n 2 vuotiaana. Olen ihmetellut miten voin tätä muistaa kun pysyviä muistojahan silloin ei vielä synny. Kuitenkin tapahtuma on tällainen.

Muistan että makaan rattaissa tai jossain muulla pehmeällä ja pian yläpuolelleni kumartuu vanha nainen. Hän hymyilee ystävällisesti, antaa suukon poskelleni ja alkaa laulaa. Laulun myötä nukahdan, viimeinen asia mitä muistan on se että hän haihtuu yläpuoleltani ilmaan ja sanoo pehmeällä äänellä: "mummin pieni enkeli" muuta en tuolta ajalta muista. Muistan että joskus pienenä kuulin jonkun puhuvan minulle hilma mummosta ja kun kysyin kuka hän on äiti selitti että se oli hänen äitinsä joka kuoli puolivuotta ennen syntymääni.

Tunnistan hänet samaksi henkilöksi joka lauloi minulle valokuvista joita meillä on ja kerran kun hyräilin tuon selkeän muistikuvani laulua äiti kysyi kuinka tiedän sen laulun, sillä kukaan ei ollut minulle sitä laulanut, mutta mummini oli kuulemma aina laulanut sitä äidilleni kun tämä oli pieni, tosin äiti ei muistanut laulua ennen kuin hyräilin sitä. Itsekkään en laulun sanoja muista mutta muistan sävelen. Tästä on minulle jäänyt silti lämmin muistikuva


Kirjoittaja on nainen

31.1.2017