Meijän koulun pukkarit on koulun alimmassa kerroksessa. Se muistuttaa vähän ku kellaria ja on kauhean mutkitteleva. Siellä on kamalasti ovia jotka on lukossa. Tyttöjenpukkari on kaikkein viimeisin eli ohitetaan tosi monta ovee. Mutta aloitetaan:

Mä ja mun kaverit Emmi, Sirpa ja Tuija (nimet muutettu) oltii menos pukkareihin ja ompeluhuoneesta alkoi kuulua ääntä. Ei välitetty siitä ajateltii et joku kävi vaa siel. Sit ku oltii vaihdettu vaatteet ja oltii menossa taas siitä ohi sieltä alko kuulua hiljaista laulua. Säikähdetti iha sikana koska se ovi oli lukossa ja sinne oli vaa yks ovi jonka takana me seistii. Sit alko kuuluu lähestyviä askelia ja alettii kiljuu ihan sikana ja juostii muitte luokse liikkasalii. Kerrottiin ihan heti opelle ja se meni tarkastaan sen huoneen. Se ovi oli LUKOSSA! Meidän opettaja avas sen oven avaimella ja sit ku ovi aukes mun karvat nous pystyy. Siel istui vanha harmaa hiuksinen mummo ja kutoi. Se katsoi meitä sen vanhoilla silmillää pelottavasti.
Meijän opettaja vaa pyysi anteeks ja pisti sen oven kiinni. Sit mentii liikkatunnille.

Toinen kerta meil oli joku et vaan mun Emmin, Sirpan ja Tuijan piti olla nelistää liikassa. Mut mä en enää uskaltanu mennä alakertaan nii vaihdoin vaatteet wessassa. Muut meni pukkariin. Sit ku venyttelin salis ja tyttöi ei kuulunu olin menos tarkistaa mihin ne oli jääny nii sielt alakerrast alko kuuluu hysteeristä kiljuntaa ja tytöt juoksi äkkiä mun luo ja Sirpa sano et ku se käveli ompelimon ohi sil tuli tunne et joku seuras sitä.

Asuttiin tosiaan tuossa Etelä-Pohjanmaalla, ja sitä taloa kutsuttiin rukousten taloksi. Ensimmäiseksi huomasimme, että ylhäällä olevien pienien vinttikamareiden ilma oli aivan superkylmää. Siellä haisi pahalta ja siellä oli vanhoja vaatteita. Kerran otin sieltä pari henkaria pois, ja kylmä henkäys kävi läpini. Hyi että, heitin ne henkarit sinne huoneeseen ja lukitsin oven. Siellä oli erittäin ahdistavaa olla yksin. Toisekseen, siellä kuului yöllä askelia. Meillä oli tuohon aikaan kaksi saksanpaimenkoiraa, joista toinen tykkäsi nukkua yläkerran portaiden vierellä. Kun askeleet alkoivat, kumpikin koira heräsivät syvimmästäkin unesta ja liikkuivat äidin viereen, eli pois portailta. Koiratkaan eivät tahtoneet enää pysyä ylhäällä.

Sitten oli kissa, joka tuli pihaamme pyörimään aina, kun jotain tällaista tapahtui. Saatoin jättää sen pihaamme, kääntyä minuutiksi pois ja se oli jossain. Meillä oli TOSI iso piha tuohon aikaan.

Sitten, eräänä päivänä olimme erään kaverini kanssa ratsastamassa hiekkatietä ja vilkaisimme metsänreunaan. Siellä oli nainen pitkässä valkoisessa leningissä ja mustilla hiuksilla. Hän heilui siellä kuin kutsuen. Saman tien se kissa ilmestyi taas. Me katsoimme TASAN sekunnin toisiamme, nainen oli hävinnyt, Laukkasimme kotiin ja kerroimme tapahtumasta. Hän uskoi.

En usko, että nainen oli mitenkään sidoksissa taloon, mutta talon henki EI vaikuttanut kovin uskovaiselta.

Minulla on eräs outo muisto, tai uni. Muistan että tämä tapahtui/näin tämän unen joskus pienenä ehkä n 2 vuotiaana. Olen ihmetellut miten voin tätä muistaa kun pysyviä muistojahan silloin ei vielä synny. Kuitenkin tapahtuma on tällainen.

Muistan että makaan rattaissa tai jossain muulla pehmeällä ja pian yläpuolelleni kumartuu vanha nainen. Hän hymyilee ystävällisesti, antaa suukon poskelleni ja alkaa laulaa. Laulun myötä nukahdan, viimeinen asia mitä muistan on se että hän haihtuu yläpuoleltani ilmaan ja sanoo pehmeällä äänellä: "mummin pieni enkeli" muuta en tuolta ajalta muista. Muistan että joskus pienenä kuulin jonkun puhuvan minulle hilma mummosta ja kun kysyin kuka hän on äiti selitti että se oli hänen äitinsä joka kuoli puolivuotta ennen syntymääni.

Tunnistan hänet samaksi henkilöksi joka lauloi minulle valokuvista joita meillä on ja kerran kun hyräilin tuon selkeän muistikuvani laulua äiti kysyi kuinka tiedän sen laulun, sillä kukaan ei ollut minulle sitä laulanut, mutta mummini oli kuulemma aina laulanut sitä äidilleni kun tämä oli pieni, tosin äiti ei muistanut laulua ennen kuin hyräilin sitä. Itsekkään en laulun sanoja muista mutta muistan sävelen. Tästä on minulle jäänyt silti lämmin muistikuva