Kauhutarinat.fi - kauhutarinoita, kummituksia ja spiritismiä

Ukkini menehtyi kotiinsa useita vuosia sitten, minkä jälkeen muutimme hänen vanhaan taloonsa. Talossa on mielestäni yleensä lämminhenkinen ja kodikas tunnelma, mutta joitain outoja tapahtumia olen täällä todistanut.

Heti muuton yhteydessä sattui pieni juttu, joka on selitettävissä mutta silti hieman karmiva: yläkerran huoneeseen oli vaihdettu ikkunat, ja vanhat nojasivat vielä pokineen huoneen seinään. Ollessamme alakerrassa ylhäältä kuului järjetön rysähdys ja särkyvän lasin ääntä. Ikkuna löytyikin sitten lattialta kaatuneena, mikä sinänsä on normaalia ottaen huomioon, että laminaattilattia voi olla liukas ja aiheuttaa ikkunan kaatumisen. Tämän tapahtuman kummitellessa mielessä ensimmäinen yö tuntui kuitenkin jännähköltä, ja tunnelmakin oli kuin suoraan klassisesta kummitustarinasta: muuttopäivän iltana alkoi raju syysmyrsky, eikä lämmitys toiminut alkuun kunnolla, joten talossa oli jäätävän kylmä. Yrittäessäni illalla nukkua tuuli suorastaan ulvoi ja natisutti koko taloa. Makasin valveilla pitkään ja kuuntelin jokaista pikku ääntä tulkiten kaiken kummitteluksi, enkä todellakaan uskaltanut käydä yöllä vessassa. Muuta ei tuolloin kuitenkaan tapahtunut.

Itse tapahtumat ovat olleet lyhyitä ja sattuneet harvakseltaan, ja yritän koota tähän kaiken muistamani. Kerran heräillessäni aamulla joku kuulosti häärivän oven takana keittiössä: kuulin pientä astioiden helinää ja vaimeita askeleita, kuin joku olisi tehnyt aamutoimiaan yrittäen olla herättämättä minua. Luulin perheenjäsenteni jo heränneen, mutta kun nousin itsekin, muut nukkuivat vielä, eikä keittiössä ollut ketään. Erään kerran taas kiipesin yläkertaan ja näin keinutuolin keinuvan yksinään. Katsoin heiluvaa tuolia hetken ja samassa kuulin rapinaa vaatehuoneesta. Juoksin alas melkoisen nopeasti.

Yhtä juttua todisti myös eräs sukulaiseni. Istuimme olohuoneessa, jossa oli sivupöydän virkaa toimittava puuarkku. Olimme avanneet arkun, sillä etsimme sieltä jotain. Kansi jäi hetkeksi auki nojaamaan seinää vasten, mutta pamahti yllättäen itsestään kiinni! Katsoimme arkkua ällistyneinä ja totesimme muistaakseni "hui". Onneksi kummankaan sormet eivät olleet välissä! 😀

Yhden kerran vessaan mennessäni olin näkevinäni käytävän päässä isokokoisen miehen hahmon vaatteineen kaikkineen. Näky katosi silmänräpäyksessä, mutta mieleeni juolahti heti ukki. Hahmolla näytti olevan pitkät villasukat jalassa, tumma paita ja iso maha. Säikähdin kyllä, mutten ajatellut asiaa erikoisemmin. Mietin, että ehkä ukki oli vielä mukana talon uusissa meiningeissä, katselemassa kuinka pärjäämme.

Kaikkein pelottavin juttu sattui suihkussa. Olin peseytymässä, kun tunsin selvän, lämpimän kosketuksen olkapäälläni. Menin tästä ihan pois tolaltani enkä uskaltanut sulkea silmiäni suihkun allakaan. Yritin "testailla" ja luoda kosketuksen tunnetta uudestaan siirtämällä hiuksiani olkapäille, kokeillen veden painetta jne, mutta mikään ei tuntunut täysin samalta kuin äsken tuntemani kosketus. Eipä huvittanut suihkutella kovin kauan 😉.

Viimeinen tapaus on sattunut parikin kertaa, ja on itse asiassa aika herttainen juttu, kun sitä tarkemmin ajattelee. Pari kertaa meillä on ollut hoidossa tuttavani koira, joka nukkui yönsä sauna- ja kodinhoitotilassa, sillä se oli vieraassa ympäristössä kovin levoton. En itsekään pitänyt koiran sulkemisesta muualle, mutta päätös ei ollut minun ja ajattelin, että koira pärjää kyllä yhden yön. Menimme nukkumaan ja kappas - aamulla koira makasi keittiön puusohvalla tyytyväisenä. Emme olleet kuulleet haukkumista, rapinaa tai yhtään mitään. Kukaan ei ollut päästänyt koiraa tuvan puolelle, ellei oteta huomioon unissakävelyn mahdollisuutta. Lisäksi kodinhoitohuoneen ovi on sisäänpäin aukeava ja kahvasta nykäistävä, ei painettava, eli koiran olisi mahdotonta sitä itse avata. Koska tapahtuma on sattunut kahdesti, olen ajatellut, että ehkä ukkini päästi yöllä koiran asuintiloihin: hän oli hyvin koirarakas mies.


22.7.2015




Muita kauhutarinoita, joista voisit pitää

Asuttiin tosiaan tuossa Etelä-Pohjanmaalla, ja sitä taloa kutsuttiin rukousten taloksi. Ensimmäiseksi huomasimme, että ylhäällä olevien pienien vinttikamareiden ilma oli aivan superkylmää. Siellä haisi pahalta ja siellä oli vanhoja vaatteita. Kerran otin sieltä pari henkaria pois, ja kylmä henkäys kävi läpini. Hyi että, heitin ne henkarit sinne huoneeseen ja lukitsin oven. Siellä oli erittäin ahdistavaa olla yksin. Toisekseen, siellä kuului yöllä askelia. Meillä oli tuohon aikaan kaksi saksanpaimenkoiraa, joista toinen tykkäsi nukkua yläkerran portaiden vierellä. Kun askeleet alkoivat, kumpikin koira heräsivät syvimmästäkin unesta ja liikkuivat äidin viereen, eli pois portailta. Koiratkaan eivät tahtoneet enää pysyä ylhäällä.

Sitten oli kissa, joka tuli pihaamme pyörimään aina, kun jotain tällaista tapahtui. Saatoin jättää sen pihaamme, kääntyä minuutiksi pois ja se oli jossain. Meillä oli TOSI iso piha tuohon aikaan.

Sitten, eräänä päivänä olimme erään kaverini kanssa ratsastamassa hiekkatietä ja vilkaisimme metsänreunaan. Siellä oli nainen pitkässä valkoisessa leningissä ja mustilla hiuksilla. Hän heilui siellä kuin kutsuen. Saman tien se kissa ilmestyi taas. Me katsoimme TASAN sekunnin toisiamme, nainen oli hävinnyt, Laukkasimme kotiin ja kerroimme tapahtumasta. Hän uskoi.

En usko, että nainen oli mitenkään sidoksissa taloon, mutta talon henki EI vaikuttanut kovin uskovaiselta.


Kirjoittanut nimimerkki Kokija (nuori nainen)

31.1.2017

83
(339 ääntä)

Muisto

Minulla on eräs outo muisto, tai uni. Muistan että tämä tapahtui/näin tämän unen joskus pienenä ehkä n 2 vuotiaana. Olen ihmetellut miten voin tätä muistaa kun pysyviä muistojahan silloin ei vielä synny. Kuitenkin tapahtuma on tällainen.

Muistan että makaan rattaissa tai jossain muulla pehmeällä ja pian yläpuolelleni kumartuu vanha nainen. Hän hymyilee ystävällisesti, antaa suukon poskelleni ja alkaa laulaa. Laulun myötä nukahdan, viimeinen asia mitä muistan on se että hän haihtuu yläpuoleltani ilmaan ja sanoo pehmeällä äänellä: "mummin pieni enkeli" muuta en tuolta ajalta muista. Muistan että joskus pienenä kuulin jonkun puhuvan minulle hilma mummosta ja kun kysyin kuka hän on äiti selitti että se oli hänen äitinsä joka kuoli puolivuotta ennen syntymääni.

Tunnistan hänet samaksi henkilöksi joka lauloi minulle valokuvista joita meillä on ja kerran kun hyräilin tuon selkeän muistikuvani laulua äiti kysyi kuinka tiedän sen laulun, sillä kukaan ei ollut minulle sitä laulanut, mutta mummini oli kuulemma aina laulanut sitä äidilleni kun tämä oli pieni, tosin äiti ei muistanut laulua ennen kuin hyräilin sitä. Itsekkään en laulun sanoja muista mutta muistan sävelen. Tästä on minulle jäänyt silti lämmin muistikuva


Kirjoittaja on nainen

31.1.2017