Kauhutarinat.fi - kauhutarinoita, kummituksia ja spiritismiä

9
(19 ääntä)

Kummittelukokemuksia 2

Kirjoitin aiemmassa tarinassani lapsen itkusta. Tämä kokemus sattui samassa talossa, jossa olin jälleen yksin, mutta nyt oli pimeä talvi-ilta. Olin olohuoneessa ja katselin telkkaria valot sammutettuina. Ulkona oli säkkipimeää, mutta yllättäen näin ikkunan läpi oudon välähdyksen. Käänsin katseeni ikkunaan ja huomasin ulkona, lähellä maantietä pienen valokeilan, joka muistutti taskulampun valoa.

Jähmetyin tuijottamaan valoa hetkeksi. Valokeila näytti tulevan lähemmäksi koko ajan: se ikään kuin pomppi kuin ihminen olisi kävellyt taskulamppu kädessään. En kuitenkaan erottanut minkäänlaista ihmishahmoa valokeilan takaa. Kun tajusin, että valo lähti kiertämään taloa ulko-oven suuntaan, mieleeni juolahti murtovarkaiden mahdollisuus, ja juoksin hädissäni laittamaan ulko-oven lukkoon.

Voitte kuvitella sen kauhun, jonka koin avatessani oven raolleen mahdollisimman nopeasti ja räpeltäessäni sokkona vanhanaikaista lukitussalpaa lukkoasentoon käsi oven ulkopuolella. Enhän voinut tietää, kuinka nopeasti oletettu murtovaras kiertäisi ovelle enkä todellakaan aikoinut katsoa. Kun sain oven lukkoasentoon, paukautin sen kiinni kovaäänisesti, läiskin valot päälle kaikkiin huoneisiin ja palasin sydän pelosta hakaten olohuoneeseen. En olisi tohtinut enää katsoa ikkunasta ulos, mutta vilkaistessani huomasin, ettei vierailija ollut edes laukaissut piharakennuksen seinässä olevaa liikkeen tunnistavaa rosvovaloa. Kuitenkin valokeila oli mennyt niin läheltä latoa, että valon olisi pitänyt kaiken järjen mukaan syttyä.

En tähänkään päivään mennessä tiedä, oliko pomppivan valokeilan takana joku ihminen: varas, naapuri vai joku muu. Naapurit toki saattoivat pistäytyä silloin tällöin ilmoittamatta, mutteivät koskaan niin myöhään illalla. Murtovaras on mahdollinen selitys, mutta luulisi, että olisin nähnyt tuolloin edes henkilön jalat valokeilan lisäksi. Kun jälkeenpäin ajattelee, olisimme voineet tarkastaa, oliko lumessa jalanjälkiä, mutta asia jäi tutkimatta. Olin vain erittäin helpottunut, kun muut perheenjäsenet hetken päästä palasivat kotiin.


Kirjoittaja on aikuinen

1.7.2015




Muita kauhutarinoita, joista voisit pitää

Asuttiin tosiaan tuossa Etelä-Pohjanmaalla, ja sitä taloa kutsuttiin rukousten taloksi. Ensimmäiseksi huomasimme, että ylhäällä olevien pienien vinttikamareiden ilma oli aivan superkylmää. Siellä haisi pahalta ja siellä oli vanhoja vaatteita. Kerran otin sieltä pari henkaria pois, ja kylmä henkäys kävi läpini. Hyi että, heitin ne henkarit sinne huoneeseen ja lukitsin oven. Siellä oli erittäin ahdistavaa olla yksin. Toisekseen, siellä kuului yöllä askelia. Meillä oli tuohon aikaan kaksi saksanpaimenkoiraa, joista toinen tykkäsi nukkua yläkerran portaiden vierellä. Kun askeleet alkoivat, kumpikin koira heräsivät syvimmästäkin unesta ja liikkuivat äidin viereen, eli pois portailta. Koiratkaan eivät tahtoneet enää pysyä ylhäällä.

Sitten oli kissa, joka tuli pihaamme pyörimään aina, kun jotain tällaista tapahtui. Saatoin jättää sen pihaamme, kääntyä minuutiksi pois ja se oli jossain. Meillä oli TOSI iso piha tuohon aikaan.

Sitten, eräänä päivänä olimme erään kaverini kanssa ratsastamassa hiekkatietä ja vilkaisimme metsänreunaan. Siellä oli nainen pitkässä valkoisessa leningissä ja mustilla hiuksilla. Hän heilui siellä kuin kutsuen. Saman tien se kissa ilmestyi taas. Me katsoimme TASAN sekunnin toisiamme, nainen oli hävinnyt, Laukkasimme kotiin ja kerroimme tapahtumasta. Hän uskoi.

En usko, että nainen oli mitenkään sidoksissa taloon, mutta talon henki EI vaikuttanut kovin uskovaiselta.


Kirjoittanut nimimerkki Kokija (nuori nainen)

31.1.2017

64
(292 ääntä)

Muisto

Minulla on eräs outo muisto, tai uni. Muistan että tämä tapahtui/näin tämän unen joskus pienenä ehkä n 2 vuotiaana. Olen ihmetellut miten voin tätä muistaa kun pysyviä muistojahan silloin ei vielä synny. Kuitenkin tapahtuma on tällainen.

Muistan että makaan rattaissa tai jossain muulla pehmeällä ja pian yläpuolelleni kumartuu vanha nainen. Hän hymyilee ystävällisesti, antaa suukon poskelleni ja alkaa laulaa. Laulun myötä nukahdan, viimeinen asia mitä muistan on se että hän haihtuu yläpuoleltani ilmaan ja sanoo pehmeällä äänellä: "mummin pieni enkeli" muuta en tuolta ajalta muista. Muistan että joskus pienenä kuulin jonkun puhuvan minulle hilma mummosta ja kun kysyin kuka hän on äiti selitti että se oli hänen äitinsä joka kuoli puolivuotta ennen syntymääni.

Tunnistan hänet samaksi henkilöksi joka lauloi minulle valokuvista joita meillä on ja kerran kun hyräilin tuon selkeän muistikuvani laulua äiti kysyi kuinka tiedän sen laulun, sillä kukaan ei ollut minulle sitä laulanut, mutta mummini oli kuulemma aina laulanut sitä äidilleni kun tämä oli pieni, tosin äiti ei muistanut laulua ennen kuin hyräilin sitä. Itsekkään en laulun sanoja muista mutta muistan sävelen. Tästä on minulle jäänyt silti lämmin muistikuva


Kirjoittaja on nainen

31.1.2017