Kauhutarinat.fi - kauhutarinoita, kummituksia ja spiritismiä

8
(30 ääntä)

Kummitus autiossa ladossa

Lapsena en koskaan ollut uskonut kummituksiin tai oikeasti pelännyt kummituksia, vaikka juttuja olin tietysti kuullut paljon. Elimme maaseudulla, ja kaikenlaiset autiotalot ja -ladot, sekä yleinen hiljaisuus ja aavemaisuus oli ihan arkipäiväisiä asioita, vaikka usein ovatkin myös kummitustarinoiden teemoja. Kaikki tällainen oli aina ihan normaalia, eikä mitenkään pelottavaa tai sellaista, että olisin ajatellutkaan mitään kummituksiin liittyvää tapahtuvan.

Kun olin noin yhdeksän vanha, olimme jokin alkusyksyn viikonloppuilta kaverimme kanssa pyöriemme kanssa ajelemassa lähiseudulla. Meidän molempien kodit olivat samat metsä ja peltomaisemaa halkovan hiekkatien varrella, ja ajelimme sitä pitkin. Aloimme olla jo aika kaukana kotoa, ainakin noin nuoreksi.

Vähitellen alkoi sataa kevyesti. Ajattelimme kääntyä takaisin, mutta koska olimme jo melko pitkän matkan päässä, niin keksimme etsiä sateensuojaa, josko tihkusade olisi mennyt nopeasti ohi. Tien vieressä oli pelto, ja sen reunalla oli vanhan ja huteran näköinen lato. Sellainen kuin pelloilla yleensäkin näkee. Emme tunteneet pellon omistajaa, mutta vanhempamme olisivat hänet varmasti tienneet. Jätimme pyörämme tien viereen ja kävelimme pellon reunaa ladolle. Menimme sisään ja melkein välittömästi sade yltyi todella kovaksi. Ladon katto onneksi piti sadetta melko hyvin. Ladon sisällä oli hämärää, hiljaista ja siellä tuoksui oudolta.

Juttelimme kaverin kanssa pitkään ladon sisällä istuen. Ulkona alkoi jo hämärtää, mutta sade ei ollut vielä laantunut. Meille alkoi tulla vähän kylmä, ja ajattelimme, että ehkä täytyy tunnustaa tappio, ja lähteä sateeseen polkemaan kotiin päin. Silloin kuitenkin näin, kun jotain vaaleaa leijaili ladon sisällä puolelta toiselle. Ajattelin heti, että olin ollut väärässä, kummituksia onkin olemassa. Ihokarvani nousivat pystyyn ja pelästyin todella kovasti. Näky oli samaan aikaan todella selvä, mutta jotenkin utuinen ja epävarma. Kuiskasin kaverilleni "älä liiku". Katsoin häntä, ja huomasin, että hän oli pissannut housuunsa. Hän vain istui paikoillaan silmät liikkumatta. Kummitus oli saanut minut aivan pelon valtaan, ja nousin ylös ja lähdin juoksemaan ladon oviaukolle. Kun olin lähellä ovea, yhtäkkiä kummitus ilmestyi ladon ulkopuolelta oviaukon eteen. Kummitus oli vaalean hoikka pilvi, joka hohti hieman valoa, joka erottui pimeässä. Kuului kova kiljuva ääni. Olin aivan paniikissa ja lähdin vain juoksemaan vastakkaiseen suuntaan takaisin ladon sisälle.

Kaverini oli myös noussut ylös. Koitimme yhdessä lähteä uudestaa oviaukkoa päin, mutta taas vaalean kummitus leijui tiellemme ja kuulimme kirkaisua muistuttavan äänen.

Lopulta kun yritimme lähestyä ovea, pääsimme ulos outojen äänien kuuluessa ladosta. Ulkona oli jo hyvin hämärää, mutta sade jatkui yhä rankkana. Pellon reuna alkoi olla liukkaan mutainen. Juoksimme kompastellen pyörille ja lähdimme ajamaan. Melkein heti, ja tismalleen samaan aikaan meidän molempien ketjut putosivat pois paikoiltaan. Tässä vaiheessa luulin varmasti kuolevani ja aloin itkeä. Juoksimme pyöriä taluttaen pois päin ladolta tietä pitkin ja melko nopeasti sade laantui ja loppui kokonaan.

Alkoi tuntua, että aloimme jotenkin palata kummituksen vaikutusalueelta takaisin oikeaan maailmaan. Kaverini pelkäsi, mitä kotona sanottaisiin hänen märistä ja haisevista housuistaan. Hän päätti mennä ryömimään isoon lätäkköön, että housuihin pissaaminen peittyisi. Kotona emme uskaltaneet kertoa kokemuksistamme mitään. Tämän tapahtuman jälkeen olen kuitenkin ollut loppu elämäni varma, että kummitukset ovat oikeita, ja kummittelu ei ole vain kauhutarinoiden juttuja. Olen jo aikuinen, mutten silti uskalla mennä katsomaan lapsuuden kotini maisemia, kun pelkään kummituksen hyökkäävän taas vainoamaan minua.


Kirjoittaja on aikuinen mies

25.4.2015




Muita kauhutarinoita, joista voisit pitää

Asuttiin tosiaan tuossa Etelä-Pohjanmaalla, ja sitä taloa kutsuttiin rukousten taloksi. Ensimmäiseksi huomasimme, että ylhäällä olevien pienien vinttikamareiden ilma oli aivan superkylmää. Siellä haisi pahalta ja siellä oli vanhoja vaatteita. Kerran otin sieltä pari henkaria pois, ja kylmä henkäys kävi läpini. Hyi että, heitin ne henkarit sinne huoneeseen ja lukitsin oven. Siellä oli erittäin ahdistavaa olla yksin. Toisekseen, siellä kuului yöllä askelia. Meillä oli tuohon aikaan kaksi saksanpaimenkoiraa, joista toinen tykkäsi nukkua yläkerran portaiden vierellä. Kun askeleet alkoivat, kumpikin koira heräsivät syvimmästäkin unesta ja liikkuivat äidin viereen, eli pois portailta. Koiratkaan eivät tahtoneet enää pysyä ylhäällä.

Sitten oli kissa, joka tuli pihaamme pyörimään aina, kun jotain tällaista tapahtui. Saatoin jättää sen pihaamme, kääntyä minuutiksi pois ja se oli jossain. Meillä oli TOSI iso piha tuohon aikaan.

Sitten, eräänä päivänä olimme erään kaverini kanssa ratsastamassa hiekkatietä ja vilkaisimme metsänreunaan. Siellä oli nainen pitkässä valkoisessa leningissä ja mustilla hiuksilla. Hän heilui siellä kuin kutsuen. Saman tien se kissa ilmestyi taas. Me katsoimme TASAN sekunnin toisiamme, nainen oli hävinnyt, Laukkasimme kotiin ja kerroimme tapahtumasta. Hän uskoi.

En usko, että nainen oli mitenkään sidoksissa taloon, mutta talon henki EI vaikuttanut kovin uskovaiselta.


Kirjoittanut nimimerkki Kokija (nuori nainen)

31.1.2017

64
(292 ääntä)

Muisto

Minulla on eräs outo muisto, tai uni. Muistan että tämä tapahtui/näin tämän unen joskus pienenä ehkä n 2 vuotiaana. Olen ihmetellut miten voin tätä muistaa kun pysyviä muistojahan silloin ei vielä synny. Kuitenkin tapahtuma on tällainen.

Muistan että makaan rattaissa tai jossain muulla pehmeällä ja pian yläpuolelleni kumartuu vanha nainen. Hän hymyilee ystävällisesti, antaa suukon poskelleni ja alkaa laulaa. Laulun myötä nukahdan, viimeinen asia mitä muistan on se että hän haihtuu yläpuoleltani ilmaan ja sanoo pehmeällä äänellä: "mummin pieni enkeli" muuta en tuolta ajalta muista. Muistan että joskus pienenä kuulin jonkun puhuvan minulle hilma mummosta ja kun kysyin kuka hän on äiti selitti että se oli hänen äitinsä joka kuoli puolivuotta ennen syntymääni.

Tunnistan hänet samaksi henkilöksi joka lauloi minulle valokuvista joita meillä on ja kerran kun hyräilin tuon selkeän muistikuvani laulua äiti kysyi kuinka tiedän sen laulun, sillä kukaan ei ollut minulle sitä laulanut, mutta mummini oli kuulemma aina laulanut sitä äidilleni kun tämä oli pieni, tosin äiti ei muistanut laulua ennen kuin hyräilin sitä. Itsekkään en laulun sanoja muista mutta muistan sävelen. Tästä on minulle jäänyt silti lämmin muistikuva


Kirjoittaja on nainen

31.1.2017