Kauhutarinat.fi - kauhutarinoita, kummituksia ja spiritismiä

7
(33 ääntä)

Naama ikkunassa

Olen 14 nyt mutta tapahtumasta on vuosi. Oli yö ja näpytin konetta. Muut olivat nukkumassa. Kun väsyin pelaamaan, kello oli lähes kolme yöllä. (Oli kesäloma.) Sammutin tietsikan ja lähdin kävelemään huoneeseeni. Talossamme on isot ikkunat ja kun katsoin ikkunaan, halusin vain olla näkemättä sitä mitä näin. Näin veriset, hymyilevät kasvot. Silmien tilalla oli mustat kuopat. Naama seurasi liikkeitäni. Samassa kuulin kellon lyövän kolme. Aloin kuulla vaimeaa kiljumista pääni sisällä. Lisäksi kuulin piipitystä. Vaikka yritin liikkua, raajani eivät toimineet. Naama avasi nyt suunsa ja päästi ulos hirveän näköiset hampaat. Kuulin nyt hysteeristä naurua pääni sisältä. Sain käteni liikkumaan hitaasti ristiin. En uskonut että se pli demoni tai aave, mutta sanoin kovaan ääneen: "Pyhässä hengessä pidä minut suojassasi, Jeesus Kristus." Kun sanoin ne sanat, se olento nosti ryppyiset kätensä päänsä ympärille ja huusi ja kiljui. Räpäytin silmiäni ja olento näytti vihaiselta. Sen silmät olivat verta vuotavat. Yhtäkkiä pyörryin. Luulin jo lopun koittaneen, mutta heräsin sängystäni. Unessa näin hatarasti jonkun kasvot. Jonkun lempeän ja ystävällisen näköisen. Tämän jälkeen olen vahvasti uskonut Jumalaan ja Jeesukseen sekä yliluonnolliseen. Kerroin äidilleni, mutta hån vain väitti että tietokoneen kauhupelit ja ikkunan heijastukset olivat tehneet sen. Se on yhä elämäni pelottavin kokemus. Löysin päivällä jopa tipan verta ikkunasta. Tälle ei vain löydy mitään loogista selitystä... Aina kun ajattelen tätä niin tärisen.


Kirjoittanut nimimerkki (Ehkä) demonin tavannut 14 v. (nuori mies)

6.12.2015




Muita kauhutarinoita, joista voisit pitää

Asuttiin tosiaan tuossa Etelä-Pohjanmaalla, ja sitä taloa kutsuttiin rukousten taloksi. Ensimmäiseksi huomasimme, että ylhäällä olevien pienien vinttikamareiden ilma oli aivan superkylmää. Siellä haisi pahalta ja siellä oli vanhoja vaatteita. Kerran otin sieltä pari henkaria pois, ja kylmä henkäys kävi läpini. Hyi että, heitin ne henkarit sinne huoneeseen ja lukitsin oven. Siellä oli erittäin ahdistavaa olla yksin. Toisekseen, siellä kuului yöllä askelia. Meillä oli tuohon aikaan kaksi saksanpaimenkoiraa, joista toinen tykkäsi nukkua yläkerran portaiden vierellä. Kun askeleet alkoivat, kumpikin koira heräsivät syvimmästäkin unesta ja liikkuivat äidin viereen, eli pois portailta. Koiratkaan eivät tahtoneet enää pysyä ylhäällä.

Sitten oli kissa, joka tuli pihaamme pyörimään aina, kun jotain tällaista tapahtui. Saatoin jättää sen pihaamme, kääntyä minuutiksi pois ja se oli jossain. Meillä oli TOSI iso piha tuohon aikaan.

Sitten, eräänä päivänä olimme erään kaverini kanssa ratsastamassa hiekkatietä ja vilkaisimme metsänreunaan. Siellä oli nainen pitkässä valkoisessa leningissä ja mustilla hiuksilla. Hän heilui siellä kuin kutsuen. Saman tien se kissa ilmestyi taas. Me katsoimme TASAN sekunnin toisiamme, nainen oli hävinnyt, Laukkasimme kotiin ja kerroimme tapahtumasta. Hän uskoi.

En usko, että nainen oli mitenkään sidoksissa taloon, mutta talon henki EI vaikuttanut kovin uskovaiselta.


Kirjoittanut nimimerkki Kokija (nuori nainen)

31.1.2017

78
(328 ääntä)

Muisto

Minulla on eräs outo muisto, tai uni. Muistan että tämä tapahtui/näin tämän unen joskus pienenä ehkä n 2 vuotiaana. Olen ihmetellut miten voin tätä muistaa kun pysyviä muistojahan silloin ei vielä synny. Kuitenkin tapahtuma on tällainen.

Muistan että makaan rattaissa tai jossain muulla pehmeällä ja pian yläpuolelleni kumartuu vanha nainen. Hän hymyilee ystävällisesti, antaa suukon poskelleni ja alkaa laulaa. Laulun myötä nukahdan, viimeinen asia mitä muistan on se että hän haihtuu yläpuoleltani ilmaan ja sanoo pehmeällä äänellä: "mummin pieni enkeli" muuta en tuolta ajalta muista. Muistan että joskus pienenä kuulin jonkun puhuvan minulle hilma mummosta ja kun kysyin kuka hän on äiti selitti että se oli hänen äitinsä joka kuoli puolivuotta ennen syntymääni.

Tunnistan hänet samaksi henkilöksi joka lauloi minulle valokuvista joita meillä on ja kerran kun hyräilin tuon selkeän muistikuvani laulua äiti kysyi kuinka tiedän sen laulun, sillä kukaan ei ollut minulle sitä laulanut, mutta mummini oli kuulemma aina laulanut sitä äidilleni kun tämä oli pieni, tosin äiti ei muistanut laulua ennen kuin hyräilin sitä. Itsekkään en laulun sanoja muista mutta muistan sävelen. Tästä on minulle jäänyt silti lämmin muistikuva


Kirjoittaja on nainen

31.1.2017