Olin perheemme kesämökillä yksin nukkumassa ja edessä oli kesätyön viimeinen päivä. Vanhempani olivat joutuneet lähtemään kaupunkiin, kun isäni sai yllättävän sairaskohtauksen pari päivää aiemmin. Kaikki oli kunnossa, lääkärit sanoivat ja isä oli tarkkailussa. Herään aamulla mökin kamarissa, on jo valoisaa ja makoilen silmät puoliummessa sängylläni. Sitten kuulen keskustelua pirtin puolelta, kuulen poikkeuksellisen selvästi äitini juttelevan siskonsa kanssa, joka asuu muutaman sadan metrin päässä mökistämme. Keskustelu menee näin:
"Miten se voi olla mahdollista että Pekka (isäni) menee kuolemaan tuollaiseen peruna tautiin?" sanoo äitini, valittavalla äänellä.
Hänen sisarensa vastaa siihen jotain ja tuon lauseen jälkeen olen niin hereillään kuin olla voi, loikkaan sängystä pirtin ovelle ja riuhtaisen sen auki. Ei ketään. Ovet lukossa. Koira herää sänkyni vierestä ja katselee minua ihmeissään.
Keskustelu kuului vielä silloin kun olin liikkeellä. Äitini oli sadan kilometrin päässä ja hänen siskonsa kotonaan siinä naapurissa.
Myöhemmin päivällä kesken töiden minulle soitetaan ja ilmoitetaan että isäni on kuollut.
Etiäiseksi tätä kaiketi nimitetään. En koskaan ole herännyt nopeampaa, kuin tuolloin kun tajusin, että mökin pitäisi olla tyhjä. Kaipa tuon jotenkin voi laittaa alitajunnan piikkiin kun se isäukko oli lähtenyt ambulanssilla sieltä mökiltä, vaikka olikin toipumaan päin.
28.9.2014