Kauhutarinat.fi - kauhutarinoita, kummituksia ja spiritismiä

4
(64 ääntä)

Pelottavaa

Kun olin 3-6 vuotias, en oikein pelännyt mitään, sillä en minä niin nuorena tiennyt mitään mitä edes pelkäisin. Mutta sitten kaikki alkoi...

Heräsin aamulla aikaisin. Olin pienempänä aamuvirkku. Siinä leikiskelin sängyssäni ja katselin ympärilleni. Sitten katsahdin ovelle. Siitä juoksi jokin valkoinen hahmo ohi. Järkytyin, ja aloin itkeä. Menin nopeasti peittoni alle ja aloin pelata PSP:tä. PSP on siis Sonyn tekemä pienikokoinen kompakti pelilaite. Olin peiton alla ehkä tunnin kunnes uskalsin nousta sieltä, edelleen kuitenkin itkuisena. Myöhemmin kuitenkin kerroin vanhemmilleni asiasta, mutta he eivät uskoneet minua ja vain nauroivat asialle.

Melkein heti tämän tapahtuman jälkeen alkoivat uneni. Unissa esiintyi musta koira, joka jokaisessa unessa missä oli yritti tappaa minut. Ainoa tapa paeta sitä oli pistää silmät kiinni, jolloin heräsin unesta. Usein kun heräsin, lähdin juoksemaan vanhempieni viereen nukkumaan. Joka kerta kun juoksin yön pimeydessä, tuntui siltä kuin joku jahtaisi minua. Se oli todella, todella pelottavaa. Vaikka olin pieni, muistan sen vieläkin. Vuodet kuluivat, ja 8-9 vuotiaana aloin etsiä tietoa tästä koirasta internetistä. Tajusin, että kyseessä saattoi olla Hellhound. Artikkelin tästä voit löytää Wikipediasta sekä monilta muilta sivustoilta.

Kun olimme perhetutuillamme yötä, päätin sielläkin etsiä tietoa tästä samaisesta koirasta. Yhtäkkiä heidän perheensä isä astui huoneeseen. Olin juuri selaamassa sivuja Hellhoundista. Pistin nopeasti näytön kiinni. Heidän perheensä isä sanoi 'Ei sinun tarvitse pelätä millä sivuilla sinä käyt.' jonka jälkeen hän oli hetken hiljaa. Sitten hän sanoi 'Se on vain koira.' ja poistui huoneesta. Jäin miettimään tapahtunutta pitkäksi aikaa...

Kun olimme palanneet kotiin, selailin lisää sivustoja tästä samaisesta yliluonnollisesta koirasta, yrittäen löytää vastausta että miksi se esiintyy unissani ja miksi juuri minä näen sen. Yhdeltä sivulta löytyi kommentti, jossa luki: 'Minä olen nähnyt tämän koiran jo useita kertoja. Se on todella pelottavaa, mutta perheenjäsenilleni ei ole vielä tapahtunut mitään.' (sivulla kerrottiin koiran tuovan huonoa onnea) Sitten katsoin nimimerkkiä. Se oli Janina (nimi muutettu). Janinahan oli meidän perhetuttumme, ja tämän henkilön tytär joka tuli huoneeseen kun olin yötä perhetutuillamme. Ikäkin täsmäsi.

Sen jälkeen en ole paljonkaan koiraa nähnyt. Itseasiassa en ollenkaan. En ole uskaltanut kysyä perhetutuiltamme asiasta vieläkään, vaikka usein ajattelenkin sitä. Minulle on tapahtunut paljon muutakin, mutta päätin kertoa tämän täällä.

Kaikki nämä tapahtumat sattumaako?
En usko.


Kirjoittanut nimimerkki jännä juttu (nuori mies)

15.3.2015




Muita kauhutarinoita, joista voisit pitää

Asuttiin tosiaan tuossa Etelä-Pohjanmaalla, ja sitä taloa kutsuttiin rukousten taloksi. Ensimmäiseksi huomasimme, että ylhäällä olevien pienien vinttikamareiden ilma oli aivan superkylmää. Siellä haisi pahalta ja siellä oli vanhoja vaatteita. Kerran otin sieltä pari henkaria pois, ja kylmä henkäys kävi läpini. Hyi että, heitin ne henkarit sinne huoneeseen ja lukitsin oven. Siellä oli erittäin ahdistavaa olla yksin. Toisekseen, siellä kuului yöllä askelia. Meillä oli tuohon aikaan kaksi saksanpaimenkoiraa, joista toinen tykkäsi nukkua yläkerran portaiden vierellä. Kun askeleet alkoivat, kumpikin koira heräsivät syvimmästäkin unesta ja liikkuivat äidin viereen, eli pois portailta. Koiratkaan eivät tahtoneet enää pysyä ylhäällä.

Sitten oli kissa, joka tuli pihaamme pyörimään aina, kun jotain tällaista tapahtui. Saatoin jättää sen pihaamme, kääntyä minuutiksi pois ja se oli jossain. Meillä oli TOSI iso piha tuohon aikaan.

Sitten, eräänä päivänä olimme erään kaverini kanssa ratsastamassa hiekkatietä ja vilkaisimme metsänreunaan. Siellä oli nainen pitkässä valkoisessa leningissä ja mustilla hiuksilla. Hän heilui siellä kuin kutsuen. Saman tien se kissa ilmestyi taas. Me katsoimme TASAN sekunnin toisiamme, nainen oli hävinnyt, Laukkasimme kotiin ja kerroimme tapahtumasta. Hän uskoi.

En usko, että nainen oli mitenkään sidoksissa taloon, mutta talon henki EI vaikuttanut kovin uskovaiselta.


Kirjoittanut nimimerkki Kokija (nuori nainen)

31.1.2017

66
(288 ääntä)

Muisto

Minulla on eräs outo muisto, tai uni. Muistan että tämä tapahtui/näin tämän unen joskus pienenä ehkä n 2 vuotiaana. Olen ihmetellut miten voin tätä muistaa kun pysyviä muistojahan silloin ei vielä synny. Kuitenkin tapahtuma on tällainen.

Muistan että makaan rattaissa tai jossain muulla pehmeällä ja pian yläpuolelleni kumartuu vanha nainen. Hän hymyilee ystävällisesti, antaa suukon poskelleni ja alkaa laulaa. Laulun myötä nukahdan, viimeinen asia mitä muistan on se että hän haihtuu yläpuoleltani ilmaan ja sanoo pehmeällä äänellä: "mummin pieni enkeli" muuta en tuolta ajalta muista. Muistan että joskus pienenä kuulin jonkun puhuvan minulle hilma mummosta ja kun kysyin kuka hän on äiti selitti että se oli hänen äitinsä joka kuoli puolivuotta ennen syntymääni.

Tunnistan hänet samaksi henkilöksi joka lauloi minulle valokuvista joita meillä on ja kerran kun hyräilin tuon selkeän muistikuvani laulua äiti kysyi kuinka tiedän sen laulun, sillä kukaan ei ollut minulle sitä laulanut, mutta mummini oli kuulemma aina laulanut sitä äidilleni kun tämä oli pieni, tosin äiti ei muistanut laulua ennen kuin hyräilin sitä. Itsekkään en laulun sanoja muista mutta muistan sävelen. Tästä on minulle jäänyt silti lämmin muistikuva


Kirjoittaja on nainen

31.1.2017