Kauhutarinat.fi - kauhutarinoita, kummituksia ja spiritismiä

27
(73 ääntä)

Riivaajat ovat todellisia

Minulle on tapahtunut paljon yliluonnollisia/selittämättömiä ja pelottaviakin asioita. Ne ovat olleet aina elämässä läsnä. Muutimme uuteen kotiin kun olin n.10 vuotias. Uusi talo oli aika syrjässä oleva rintamamiestalo,jossa oli iso piha ja jopa kaksi eri vinttihuonetta. Pidimme pakasta paljon. Jonkin ajan kuluttua muutostamme kuitenkin alkoi tapahtua kummia. Olin toisella vintillä penkomassa pehmoleluja,jotka olivat sinne muuton aikana joutuneet. En pelännyt vinttiä yhtään ja jopa tykkäsin kun sain leikkiä siellä rauhassa. Yhtäkkiä vintin ovi kalahti todella lujaa kiinni ja jopa sen käännettävä lukko napsahti kiinni. Pelästyin ihan hirveästi kun en enää saanut ovea auki,aloin itkeä ja huutaa apua.Onneksi siskoni oli omassa huoneessaan ihan vieressä ja hän tuli repimään oven auki. Siskoni otti minut syliin ja rauhoitteli minua. Menimme hänen huoneeseensa ja hän kysyi mitä tapahtui. Kerroin ja sisko nyökkäili ymmärtäen. Hän uskoi minua ja sanoi että tunsi öisin jonkun aina tuijottavan häntä peilin kautta. Jos hän käänsi kylkeä hän tunsi niskassaan raskaan hengityksen,joka yö. Hän oli helpottunut että joku uskoi ja kuunteli. Myös isoveljeni oli yksinollessaan kuullut yläkerrasta askelia ja töminää ja kokenut ahdistusta.

Jonkun ajan kuluttua siskoni ei kestänyt taloa enää ja muutti pois. Minä jäin yksin yläkertaan. Samat asiat jatkuivat monta vuotta, valot räpsyivät,musiikit menivät itsestään täysille keskellä yötä..ovet avautuivat itsekseen ja olo oli jatkuvasti sietämätön koko yläkerrassa. Ei enää vain öisin vaan myös päivällä. Jouduin juoda iltaisin viskiä ja syömään unilääkkeitä että selviäisin peloistani. Lopulta pelot ja painajaiset ottivat minusta yliotteen. Jouduin muuttamaan alakertaan sohvalle enkä ikinä enää mennyt yläkertaan yöksi. Vanhemmat eivät koskaan ymmärtäneet,enkä halua vieläkään käydä yläkerrassa kuin nopeasti jos on pakko vaikka en asu koko talossa.

Nyt kun olen 20 -vuotias tiedän,että yläkerrassa oli todella vikaa. Siellä oli pahoja henkiä,jotka piinasivat meitä. Annoimme itse niille luvan tulla,saatanallisten musiikkien,kuvien ja tekojen seurauksena. Niiden asioiden kanssa ei pidä pelleillä.


Kirjoittanut nimimerkki Nubu (nuori aikuinen nainen)

13.12.2014




Muita kauhutarinoita, joista voisit pitää

Asuttiin tosiaan tuossa Etelä-Pohjanmaalla, ja sitä taloa kutsuttiin rukousten taloksi. Ensimmäiseksi huomasimme, että ylhäällä olevien pienien vinttikamareiden ilma oli aivan superkylmää. Siellä haisi pahalta ja siellä oli vanhoja vaatteita. Kerran otin sieltä pari henkaria pois, ja kylmä henkäys kävi läpini. Hyi että, heitin ne henkarit sinne huoneeseen ja lukitsin oven. Siellä oli erittäin ahdistavaa olla yksin. Toisekseen, siellä kuului yöllä askelia. Meillä oli tuohon aikaan kaksi saksanpaimenkoiraa, joista toinen tykkäsi nukkua yläkerran portaiden vierellä. Kun askeleet alkoivat, kumpikin koira heräsivät syvimmästäkin unesta ja liikkuivat äidin viereen, eli pois portailta. Koiratkaan eivät tahtoneet enää pysyä ylhäällä.

Sitten oli kissa, joka tuli pihaamme pyörimään aina, kun jotain tällaista tapahtui. Saatoin jättää sen pihaamme, kääntyä minuutiksi pois ja se oli jossain. Meillä oli TOSI iso piha tuohon aikaan.

Sitten, eräänä päivänä olimme erään kaverini kanssa ratsastamassa hiekkatietä ja vilkaisimme metsänreunaan. Siellä oli nainen pitkässä valkoisessa leningissä ja mustilla hiuksilla. Hän heilui siellä kuin kutsuen. Saman tien se kissa ilmestyi taas. Me katsoimme TASAN sekunnin toisiamme, nainen oli hävinnyt, Laukkasimme kotiin ja kerroimme tapahtumasta. Hän uskoi.

En usko, että nainen oli mitenkään sidoksissa taloon, mutta talon henki EI vaikuttanut kovin uskovaiselta.


Kirjoittanut nimimerkki Kokija (nuori nainen)

31.1.2017

78
(328 ääntä)

Muisto

Minulla on eräs outo muisto, tai uni. Muistan että tämä tapahtui/näin tämän unen joskus pienenä ehkä n 2 vuotiaana. Olen ihmetellut miten voin tätä muistaa kun pysyviä muistojahan silloin ei vielä synny. Kuitenkin tapahtuma on tällainen.

Muistan että makaan rattaissa tai jossain muulla pehmeällä ja pian yläpuolelleni kumartuu vanha nainen. Hän hymyilee ystävällisesti, antaa suukon poskelleni ja alkaa laulaa. Laulun myötä nukahdan, viimeinen asia mitä muistan on se että hän haihtuu yläpuoleltani ilmaan ja sanoo pehmeällä äänellä: "mummin pieni enkeli" muuta en tuolta ajalta muista. Muistan että joskus pienenä kuulin jonkun puhuvan minulle hilma mummosta ja kun kysyin kuka hän on äiti selitti että se oli hänen äitinsä joka kuoli puolivuotta ennen syntymääni.

Tunnistan hänet samaksi henkilöksi joka lauloi minulle valokuvista joita meillä on ja kerran kun hyräilin tuon selkeän muistikuvani laulua äiti kysyi kuinka tiedän sen laulun, sillä kukaan ei ollut minulle sitä laulanut, mutta mummini oli kuulemma aina laulanut sitä äidilleni kun tämä oli pieni, tosin äiti ei muistanut laulua ennen kuin hyräilin sitä. Itsekkään en laulun sanoja muista mutta muistan sävelen. Tästä on minulle jäänyt silti lämmin muistikuva


Kirjoittaja on nainen

31.1.2017