Kauhutarinat.fi - kauhutarinoita, kummituksia ja spiritismiä

15
(71 ääntä)

Spiritismi

Tämä on tositarina. Kaikkien nimet ovat muutettu.

Olimme hyvin tylsistyneitä kaverini kanssa. Meillä ei ollut mitään tekemistä, kunnes äkkiä keksin että voisimme pelata spiritismiä. Kaverini oli heti täysillä mukana ideassa. Olimme vähän ilkeitä, joten kiusallamme soitimme luokan vihatuimmalle tytölle ja pyysimme häntä meille. Emme kertoneet mitä aiomme tehdä ja hän sanoikin tulevansa heti (ei ollut yllätys, koska ei hänellä ole kavereita). Katsoimme nopeasti netistä spiritismin säännöt ja teimme leivinpaperista ouija-laudan. Mietimme sopivaa paikkaa pelata ja tulimme siihen tulokseen, että autotalli olisi paras paikka, joten veimme kaikki tarvitsemamme tavarat sinne. Peitimme seinällä olevan pikkupeilin, sytytimme 11 kynttilää ja laitoimme lasin laudan keskelle. Mitään ristejä meillä ei siellä olekkaan, koska perheeni ei ole uskovainen. Sitten menimme nopeasti takaisin kotiini ja odotimme että tyttö tulee.

"Moi Anna", tervehdin ilkikurinen hymy kasvoillani. "Moi Meeri", tyttö vastasi hiljaa. "Mennää tonne autotalliin, niin voidaa pelata yhtä peliä." sanoin ja tartuin Annaa kädestä. Kaverini (Tiia) vinkkasi minulle silmää samalla kun kävelimme autotallille. Työnsin Annan ovesta sisään ja Tiia käveli perässä. Itse menin viimeisenä ja lukitsin oven. "Hei, mitä tää nyt on?" Anna kysyi hieman pelokkaasti. "Pelottaako sua?" Tiia kysyi ilkkuen. "Päästäkää mut pois!" Anna huudahti. "Ei me sulle mitään tehdä joten älä suotta pelkää. Me vaan mietittii et pelattais spiritismiä", kerroin. "En halua pelata sitä!" Katsahdin Tiiaa kysyvästi. "Eipä sulla ole valinnanvaraa", Tiia sanoi ja istuutui lattialle laudan viereen. Minäkin istuuduin ja Annakin vastahakoisesti. Nostimme kaikki etu- ja keskisormemme lasin päälle ja aloitimme pelin. Ensiksi mitään ei tapahtunut. Olimme jo lopettaa pelin, kunnes lasi alkoi liikkua. Säikähdimme sitä ja Anna hyppäsi ylös. "Istu alas!" Tiia sähähti.
Henki sanoi olevansa hyvä ja että hänen nimensä on Katy. Kyselimme häneltä niitä näitä kunnes hetken mielijohteesta kysyin: "Kuka meistä kuolee ensimmäiseksi?"

Silloin kynttilöiden liekit leimahti korkeiksi ja henki vastasi hetken päästä "Anna"

Silloin Anna hyppäsi ylös ja rupesi huutamaan minulle ja Tiialle. "NYT PÄÄSTÄTTE MUT POIS TÄÄLTÄ!" Silloin peittämämme pikkupeili räsähti ja tajusimme hengen valehdelleen meille. Hän ei ollut mikään hyvä henki Katy, vaan 666. Sanoin vihaisesti hengelle että hän valehteli ja oikeasti onkin 666. Silloin lukittu ovi aukesi selko selälleen ja Anna lähti juosten pois. Tiia yritti juosta Annan perään, mutta ovi paukahti kiinni heti Annan lähdettyä. Tiia palasi viereeni hermostuneena. ´"Mitä me nyt teemme?" hän kysyi ja katsoi minuun pelokkaasti. "Lopetetaan peli", vastasin yrittäen kuullostaa varmalta. Nostimme taas etu- ja keskisormemme lasin päälle ja pyysin saada lopettaa. Henki suuttui eikä antanut lupaa. Silloin autotallin katossa oleva lamppu poksahti. Tiia tarttui minua toisesta kädestäni kiinni ja toistimme samaan aikaan kolme kertaa "Jeesuksen Kristuksen kautta lopeta" Sitten nousimme pelokkaasti ylös, rikoimme lasin ja revimme laudan. Kun lähdimme ulos tallista, niin huomasimme kynnykseen kivellä raaputetun tekstin: "Liian myöhäistä"

Emme huomioineet sitä sen kummemmin ja Tiia lähti kotiinsa ja päivä jatkui normaalisti. Seuraavana päivänä koulussa ei näkynyt Annaa. Eikä sitä seuraavana. Eikä sitä. Anna ei ollut palannut kotiin meiltä lähdettyään, eikä kukaan ollut nähnyt häntä. Mitään jälkiä hänestä ei löydetty, eikä ole löydetty vieläkään. En vain haluaisi hyväksyä sitä, mutta syvällä sisimmässäni tiedän, että Anna olisi vielä elossa jos emme olisi pakottaneet häntä siihen peliin.


Kirjoittanut nimimerkki kadsunicorn (nuori nainen)

11.5.2016




Muita kauhutarinoita, joista voisit pitää

Asuttiin tosiaan tuossa Etelä-Pohjanmaalla, ja sitä taloa kutsuttiin rukousten taloksi. Ensimmäiseksi huomasimme, että ylhäällä olevien pienien vinttikamareiden ilma oli aivan superkylmää. Siellä haisi pahalta ja siellä oli vanhoja vaatteita. Kerran otin sieltä pari henkaria pois, ja kylmä henkäys kävi läpini. Hyi että, heitin ne henkarit sinne huoneeseen ja lukitsin oven. Siellä oli erittäin ahdistavaa olla yksin. Toisekseen, siellä kuului yöllä askelia. Meillä oli tuohon aikaan kaksi saksanpaimenkoiraa, joista toinen tykkäsi nukkua yläkerran portaiden vierellä. Kun askeleet alkoivat, kumpikin koira heräsivät syvimmästäkin unesta ja liikkuivat äidin viereen, eli pois portailta. Koiratkaan eivät tahtoneet enää pysyä ylhäällä.

Sitten oli kissa, joka tuli pihaamme pyörimään aina, kun jotain tällaista tapahtui. Saatoin jättää sen pihaamme, kääntyä minuutiksi pois ja se oli jossain. Meillä oli TOSI iso piha tuohon aikaan.

Sitten, eräänä päivänä olimme erään kaverini kanssa ratsastamassa hiekkatietä ja vilkaisimme metsänreunaan. Siellä oli nainen pitkässä valkoisessa leningissä ja mustilla hiuksilla. Hän heilui siellä kuin kutsuen. Saman tien se kissa ilmestyi taas. Me katsoimme TASAN sekunnin toisiamme, nainen oli hävinnyt, Laukkasimme kotiin ja kerroimme tapahtumasta. Hän uskoi.

En usko, että nainen oli mitenkään sidoksissa taloon, mutta talon henki EI vaikuttanut kovin uskovaiselta.


Kirjoittanut nimimerkki Kokija (nuori nainen)

31.1.2017

78
(328 ääntä)

Muisto

Minulla on eräs outo muisto, tai uni. Muistan että tämä tapahtui/näin tämän unen joskus pienenä ehkä n 2 vuotiaana. Olen ihmetellut miten voin tätä muistaa kun pysyviä muistojahan silloin ei vielä synny. Kuitenkin tapahtuma on tällainen.

Muistan että makaan rattaissa tai jossain muulla pehmeällä ja pian yläpuolelleni kumartuu vanha nainen. Hän hymyilee ystävällisesti, antaa suukon poskelleni ja alkaa laulaa. Laulun myötä nukahdan, viimeinen asia mitä muistan on se että hän haihtuu yläpuoleltani ilmaan ja sanoo pehmeällä äänellä: "mummin pieni enkeli" muuta en tuolta ajalta muista. Muistan että joskus pienenä kuulin jonkun puhuvan minulle hilma mummosta ja kun kysyin kuka hän on äiti selitti että se oli hänen äitinsä joka kuoli puolivuotta ennen syntymääni.

Tunnistan hänet samaksi henkilöksi joka lauloi minulle valokuvista joita meillä on ja kerran kun hyräilin tuon selkeän muistikuvani laulua äiti kysyi kuinka tiedän sen laulun, sillä kukaan ei ollut minulle sitä laulanut, mutta mummini oli kuulemma aina laulanut sitä äidilleni kun tämä oli pieni, tosin äiti ei muistanut laulua ennen kuin hyräilin sitä. Itsekkään en laulun sanoja muista mutta muistan sävelen. Tästä on minulle jäänyt silti lämmin muistikuva


Kirjoittaja on nainen

31.1.2017