Kauhutarinat.fi - kauhutarinoita, kummituksia ja spiritismiä

Tämä juttu sijoittuu 70-luvun alkupuolelle, kun isoveljeni olivat teini-ikäisiä.

Perheeni silloisen kototalon lähettyvillä oli vanha puutalo kutakuinkin keskellä metsää. Talossa asui puolihullu muori, jota koko kylän kakarat pelkäsivät kuin ruttoa. Kun muori sitten kuoli ja talo jäi autioksi, veljeni kavereineen luonnollisesti keksivät sille käyttöä. Ei kun korttia pelaamaan tuvan pöydälle keskellä yötä, kovia jätkiä kun piti olla.

Noh, hulttiot harrastivat tätä useammankin kerran, ja turha kai mainitakaan, mitä kaikenlaisia kivoja ääniä vanhasta puutalosta kuuluu keskellä yötä. Paskat oli kuulemma lähellä tulla pulttuun varsinkin silloin, kun tuvan seinäkello yht'äkkiä löi.

Pojat tietysti keksivät talosta kaikenlaisia juttuja. Talon seinistä ja vintiltä kun kuului tuon tuostakin kaikenmoista ripinää, rapinaa ja naputusta, niin eipä aikaakaan kun jollakin välähti, että talossa liikkuu irtokäsi. Ja totta kai joku kohta väitti nähneensäkin sen.

Mielenkiintoiseksi juttu muuttui kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun taloa purettiin. Kävi nimittäin ilmi, että vanhan muorin aviomies oli tuonut sodasta hieman "matkamuistoja", jotka muori oli säilönyt varsin tunnollisesti. Tämän kohdan tarinasta vahvisti myös äitini, johon kummitusjutut eivät ole koskaan uponneet:

Vintiltä, lattialautojen alta löytyi kaikenlaista venäläisille kaatuneille kuulunutta tavaraa sekä puinen rasia, jossa oli siisteissä riveissä ihmisen kynsiä, neuloilla kiinnitettynä. Ja lopuksi löytyi sitten myös kokoelman varsinainen helmi, ranteesta irtileikattu käsi, jonka muori oli huolellisesti kuivattanut ja säilyttänyt hiiriltä ja muilta pikkuelukoilta turvassa.


28.9.2014




Muita kauhutarinoita, joista voisit pitää

Asuttiin tosiaan tuossa Etelä-Pohjanmaalla, ja sitä taloa kutsuttiin rukousten taloksi. Ensimmäiseksi huomasimme, että ylhäällä olevien pienien vinttikamareiden ilma oli aivan superkylmää. Siellä haisi pahalta ja siellä oli vanhoja vaatteita. Kerran otin sieltä pari henkaria pois, ja kylmä henkäys kävi läpini. Hyi että, heitin ne henkarit sinne huoneeseen ja lukitsin oven. Siellä oli erittäin ahdistavaa olla yksin. Toisekseen, siellä kuului yöllä askelia. Meillä oli tuohon aikaan kaksi saksanpaimenkoiraa, joista toinen tykkäsi nukkua yläkerran portaiden vierellä. Kun askeleet alkoivat, kumpikin koira heräsivät syvimmästäkin unesta ja liikkuivat äidin viereen, eli pois portailta. Koiratkaan eivät tahtoneet enää pysyä ylhäällä.

Sitten oli kissa, joka tuli pihaamme pyörimään aina, kun jotain tällaista tapahtui. Saatoin jättää sen pihaamme, kääntyä minuutiksi pois ja se oli jossain. Meillä oli TOSI iso piha tuohon aikaan.

Sitten, eräänä päivänä olimme erään kaverini kanssa ratsastamassa hiekkatietä ja vilkaisimme metsänreunaan. Siellä oli nainen pitkässä valkoisessa leningissä ja mustilla hiuksilla. Hän heilui siellä kuin kutsuen. Saman tien se kissa ilmestyi taas. Me katsoimme TASAN sekunnin toisiamme, nainen oli hävinnyt, Laukkasimme kotiin ja kerroimme tapahtumasta. Hän uskoi.

En usko, että nainen oli mitenkään sidoksissa taloon, mutta talon henki EI vaikuttanut kovin uskovaiselta.


Kirjoittanut nimimerkki Kokija (nuori nainen)

31.1.2017

78
(328 ääntä)

Muisto

Minulla on eräs outo muisto, tai uni. Muistan että tämä tapahtui/näin tämän unen joskus pienenä ehkä n 2 vuotiaana. Olen ihmetellut miten voin tätä muistaa kun pysyviä muistojahan silloin ei vielä synny. Kuitenkin tapahtuma on tällainen.

Muistan että makaan rattaissa tai jossain muulla pehmeällä ja pian yläpuolelleni kumartuu vanha nainen. Hän hymyilee ystävällisesti, antaa suukon poskelleni ja alkaa laulaa. Laulun myötä nukahdan, viimeinen asia mitä muistan on se että hän haihtuu yläpuoleltani ilmaan ja sanoo pehmeällä äänellä: "mummin pieni enkeli" muuta en tuolta ajalta muista. Muistan että joskus pienenä kuulin jonkun puhuvan minulle hilma mummosta ja kun kysyin kuka hän on äiti selitti että se oli hänen äitinsä joka kuoli puolivuotta ennen syntymääni.

Tunnistan hänet samaksi henkilöksi joka lauloi minulle valokuvista joita meillä on ja kerran kun hyräilin tuon selkeän muistikuvani laulua äiti kysyi kuinka tiedän sen laulun, sillä kukaan ei ollut minulle sitä laulanut, mutta mummini oli kuulemma aina laulanut sitä äidilleni kun tämä oli pieni, tosin äiti ei muistanut laulua ennen kuin hyräilin sitä. Itsekkään en laulun sanoja muista mutta muistan sävelen. Tästä on minulle jäänyt silti lämmin muistikuva


Kirjoittaja on nainen

31.1.2017