Tämä tapahtui noin muutama vuosi sitten kun olimme vielä leikki iässä. Olimme kaverini luona. Silloin oli talvi. Emme keksineet mitään tekemistä joten päätimme vain lähteä ulos. Aivan lähellä kaverini taloa oli pelto ja siellä pellolla oli vanha ränsistynyt lato. Päätimme käydä katsomassa sitä sillä olimme muutenkin kiinnostuneita "aaveista". Oli jo myöhä ja kaverini piti lähteä mutta päätimme tulla seuraavana päivänä. Ajattelimme tehdä ladosta "kerhotalomme" jossa juttelisimme aaveista.

Seuraavana päivänä rakensimme oven ja laitoimme sen ladon oven paikalle. Ladon sisällä oli kaksi hetekkaa ja joitain lautoja. Ladon seinistä oli irronnut lautoja ja samoin katosta. Aloimme sitten varovasti tutkimaan paikkoja ja pimeä alkoi tulla nopeasti. Kaverini ja minä aloimme pomppia hetekalla ja meillä oli hauskaa kunnes kuului ääni. Ihan kuin joku olisi ollut ulkopuolella. Latoa ei kuitenkaan omistanut kukaan ja pihaan ei päässyt kuin pienet lapset sillä se oli täynnä puskia ja matalia puita. Säikähdimme ja menimme katsomaan. Emme kuitenkaan nähneet mitään. Menimme takaisin pomppimaan kunnes kuului ääni: "Menkää pois, meluatte liikaa". Katsoimme toisiamme ja yhtäkkiä näimme vähän kauempana vaalean hahmon. Säikähdimme todella pahasti sillä olimme vasta lapsia. Juoksimme kiljuen pois emmekä tulleet takaisin.

Seuraavana aamuna menimme kuitenkin uteliaisuuttamme katsomaan latoa ja huomasimme oven olevan poissa. Etsimme ovea mutta turhaan.

Emme ole käyneet siellä pitkään aikaan mutta kaverini on kuullut välillä sieltä kiljuntaa.

Asuttiin tosiaan tuossa Etelä-Pohjanmaalla, ja sitä taloa kutsuttiin rukousten taloksi. Ensimmäiseksi huomasimme, että ylhäällä olevien pienien vinttikamareiden ilma oli aivan superkylmää. Siellä haisi pahalta ja siellä oli vanhoja vaatteita. Kerran otin sieltä pari henkaria pois, ja kylmä henkäys kävi läpini. Hyi että, heitin ne henkarit sinne huoneeseen ja lukitsin oven. Siellä oli erittäin ahdistavaa olla yksin. Toisekseen, siellä kuului yöllä askelia. Meillä oli tuohon aikaan kaksi saksanpaimenkoiraa, joista toinen tykkäsi nukkua yläkerran portaiden vierellä. Kun askeleet alkoivat, kumpikin koira heräsivät syvimmästäkin unesta ja liikkuivat äidin viereen, eli pois portailta. Koiratkaan eivät tahtoneet enää pysyä ylhäällä.

Sitten oli kissa, joka tuli pihaamme pyörimään aina, kun jotain tällaista tapahtui. Saatoin jättää sen pihaamme, kääntyä minuutiksi pois ja se oli jossain. Meillä oli TOSI iso piha tuohon aikaan.

Sitten, eräänä päivänä olimme erään kaverini kanssa ratsastamassa hiekkatietä ja vilkaisimme metsänreunaan. Siellä oli nainen pitkässä valkoisessa leningissä ja mustilla hiuksilla. Hän heilui siellä kuin kutsuen. Saman tien se kissa ilmestyi taas. Me katsoimme TASAN sekunnin toisiamme, nainen oli hävinnyt, Laukkasimme kotiin ja kerroimme tapahtumasta. Hän uskoi.

En usko, että nainen oli mitenkään sidoksissa taloon, mutta talon henki EI vaikuttanut kovin uskovaiselta.

Minulla on eräs outo muisto, tai uni. Muistan että tämä tapahtui/näin tämän unen joskus pienenä ehkä n 2 vuotiaana. Olen ihmetellut miten voin tätä muistaa kun pysyviä muistojahan silloin ei vielä synny. Kuitenkin tapahtuma on tällainen.

Muistan että makaan rattaissa tai jossain muulla pehmeällä ja pian yläpuolelleni kumartuu vanha nainen. Hän hymyilee ystävällisesti, antaa suukon poskelleni ja alkaa laulaa. Laulun myötä nukahdan, viimeinen asia mitä muistan on se että hän haihtuu yläpuoleltani ilmaan ja sanoo pehmeällä äänellä: "mummin pieni enkeli" muuta en tuolta ajalta muista. Muistan että joskus pienenä kuulin jonkun puhuvan minulle hilma mummosta ja kun kysyin kuka hän on äiti selitti että se oli hänen äitinsä joka kuoli puolivuotta ennen syntymääni.

Tunnistan hänet samaksi henkilöksi joka lauloi minulle valokuvista joita meillä on ja kerran kun hyräilin tuon selkeän muistikuvani laulua äiti kysyi kuinka tiedän sen laulun, sillä kukaan ei ollut minulle sitä laulanut, mutta mummini oli kuulemma aina laulanut sitä äidilleni kun tämä oli pieni, tosin äiti ei muistanut laulua ennen kuin hyräilin sitä. Itsekkään en laulun sanoja muista mutta muistan sävelen. Tästä on minulle jäänyt silti lämmin muistikuva