Kauhutarinat.fi - kauhutarinoita, kummituksia ja spiritismiä

33
(91 ääntä)

Yövahtina varastolla

Opiskelujen jälkeen, kun en vielä ollut löytänyt oman alani töitä, työskentelin osa-aikaisesti vartijana ja välillä vuorooni kuului mm. melko kaukana pienen hiekkatien päässä olevan merikonttivarastoalueen tarkastus. Ilmeisesti alueella oli tapahtunut ilkivaltaa useammankin kerran, lähinnä kai teinit käyneet sotkemassa. Paikka oli jonkin teollisuusfirman pitkäaikaissäilö, kuka ties mille tavaralle.

Loppukesästä olin alkuyön aikaan taas tarkastamassa paikkaa. Paikka oli varsinkin pimeään aikaan minusta aina ollut todella karmiva ja koitin aina parhaani mukaan pitää mielikuvituksen aisoissa. Erityisen oudon paikasta teki se, että siellä ei ikinä kuulunut mitään normaaleja ääniä. Todella harvoin pystyi paljaalla korvalla kuulemaan edes tuulen ääntä puissa, tai liikenteen ääniä. Paikka oli melkolailla montussa metsän ympäröimänä, eli ihan ymmärrettävää tietysti.

Auton ajovaloilla pystyi hyvin valaisemaan aluetta samalla kun hitaasti käänsi auton ympäri. Yleensä kävin myös ulkona autosta, vaikkei se auttanut minua näkemään aluetta yhtään sen paremmin. Konttien keskelle en turhaan jaksanut lähteä koskaan partioimaan öiseen aikaan, mutta jotenkin vain tuntui, että vartijan kuuluu käydä ulkona käydessään kohteessa.

Tällä kertaa näin kuitenkin auton valojen avulla, että erään kontin ovet olivat selvästi raollaan. Toisesta ovesta roikkui paksu ketju ja lukko, jolla konttien ovet olivat lukittuja. Kirosin mielessäni tilannetta, jätin auton käyntiin ja valot osoittamaan avatulle kontillepäin ja lähdin kävelemään konttia kohti. Matkaa oli välissä noin 50 metriä.

Kävelin hiljalleen kontille päin kierrellen ja katsellen ympäristöä taskulampun kanssa, mutta en nähnyt liikettä tai normaalista poikkeavia jälkiä. Katselin avoinna olevan kontin oven raosta sisään. Kontti oli täynnä sekalaista metalliromua ja koneiden osia, mutta sisälle oli jätetty selvä käveltävä polku perälle saakka. Työnsin taskulampun perällä toisen oven auki. Odotin oven narisevan, mutta se liikkui äänettä. Ainoa ääni joka kuului, oli auton moottorin tyhjäkäynti todella vaimeana.

Päätin käydä kontin sisällä, vaikken todellakaan olisi halunnut. Auton valo ei tullut kontin sisälle, koska kontti ei ollut kohtisuoraan autoa kohti, eli näin sisällä vain taskulampun avulla. Kävelin hitaasti perälle asti, nyt askeleeni kumisivat peltipohjassa. Sisällä ei näkynyt mitään erikoista tai ilkivallan merkkejä. Enkä tiedä mistä olisin ilkivallan edes tunnistanut näissä romuissa. Käännyin katsomaan kontista ulos ja samalla hetkellä näin auton valon halki lipuvan hitaasti varjon. Pelästyin pahasti ja jähmetyin paikoilleni. Aivan hetken kuluttua kontin ovi liikahti hivenen sisäänpäin jonka jälkeen kuulin kontin ulkoa vaimean mutta selvän korkean äänen, aivan kuin yhdistetty raskas hengitys ja tukahdutettu kirkaisu. En pystynyt ajattelemaan selkeästi, olin aivan varma, että kuolen ja jäin vain seisomaan kontin perälle. Moneen minuuttiin ei enää kuulunut tai tapahtunut mitään. Kävelin nopeasti kontin suulle, tönäisin ovet auki, katsoin nopeasti ympärilleni. Missään ei mitään. Juoksin autolle, avasin oven, tempaisin sen kiinni niin nopeasti kuin pystyin katsoin ettei takapenkillä ollut mitään tai ketään ja kaasutin tieheni.

Vaikka kuinka yritin jälkeenpäin rationaalisesti ajatella, että kyseessä oli vain tuuli, lintu tai mitälie, niin en enää ikinä poistunut autosta tuossa paikassa.


Kirjoittaja on nuori aikuinen mies

15.8.2013




Muita kauhutarinoita, joista voisit pitää

Asuttiin tosiaan tuossa Etelä-Pohjanmaalla, ja sitä taloa kutsuttiin rukousten taloksi. Ensimmäiseksi huomasimme, että ylhäällä olevien pienien vinttikamareiden ilma oli aivan superkylmää. Siellä haisi pahalta ja siellä oli vanhoja vaatteita. Kerran otin sieltä pari henkaria pois, ja kylmä henkäys kävi läpini. Hyi että, heitin ne henkarit sinne huoneeseen ja lukitsin oven. Siellä oli erittäin ahdistavaa olla yksin. Toisekseen, siellä kuului yöllä askelia. Meillä oli tuohon aikaan kaksi saksanpaimenkoiraa, joista toinen tykkäsi nukkua yläkerran portaiden vierellä. Kun askeleet alkoivat, kumpikin koira heräsivät syvimmästäkin unesta ja liikkuivat äidin viereen, eli pois portailta. Koiratkaan eivät tahtoneet enää pysyä ylhäällä.

Sitten oli kissa, joka tuli pihaamme pyörimään aina, kun jotain tällaista tapahtui. Saatoin jättää sen pihaamme, kääntyä minuutiksi pois ja se oli jossain. Meillä oli TOSI iso piha tuohon aikaan.

Sitten, eräänä päivänä olimme erään kaverini kanssa ratsastamassa hiekkatietä ja vilkaisimme metsänreunaan. Siellä oli nainen pitkässä valkoisessa leningissä ja mustilla hiuksilla. Hän heilui siellä kuin kutsuen. Saman tien se kissa ilmestyi taas. Me katsoimme TASAN sekunnin toisiamme, nainen oli hävinnyt, Laukkasimme kotiin ja kerroimme tapahtumasta. Hän uskoi.

En usko, että nainen oli mitenkään sidoksissa taloon, mutta talon henki EI vaikuttanut kovin uskovaiselta.


Kirjoittanut nimimerkki Kokija (nuori nainen)

31.1.2017

78
(328 ääntä)

Muisto

Minulla on eräs outo muisto, tai uni. Muistan että tämä tapahtui/näin tämän unen joskus pienenä ehkä n 2 vuotiaana. Olen ihmetellut miten voin tätä muistaa kun pysyviä muistojahan silloin ei vielä synny. Kuitenkin tapahtuma on tällainen.

Muistan että makaan rattaissa tai jossain muulla pehmeällä ja pian yläpuolelleni kumartuu vanha nainen. Hän hymyilee ystävällisesti, antaa suukon poskelleni ja alkaa laulaa. Laulun myötä nukahdan, viimeinen asia mitä muistan on se että hän haihtuu yläpuoleltani ilmaan ja sanoo pehmeällä äänellä: "mummin pieni enkeli" muuta en tuolta ajalta muista. Muistan että joskus pienenä kuulin jonkun puhuvan minulle hilma mummosta ja kun kysyin kuka hän on äiti selitti että se oli hänen äitinsä joka kuoli puolivuotta ennen syntymääni.

Tunnistan hänet samaksi henkilöksi joka lauloi minulle valokuvista joita meillä on ja kerran kun hyräilin tuon selkeän muistikuvani laulua äiti kysyi kuinka tiedän sen laulun, sillä kukaan ei ollut minulle sitä laulanut, mutta mummini oli kuulemma aina laulanut sitä äidilleni kun tämä oli pieni, tosin äiti ei muistanut laulua ennen kuin hyräilin sitä. Itsekkään en laulun sanoja muista mutta muistan sävelen. Tästä on minulle jäänyt silti lämmin muistikuva


Kirjoittaja on nainen

31.1.2017