Kauhutarinat.fi - kauhutarinoita, kummituksia ja spiritismiä

Kauhutarinoita uutuusjärjestyksessä

Tuleeko mieleen omia kauhutarinoita? Käy kirjoittamassa tarinasi!

Tämä kauhutarina sai alkunsa isovanhempieni mökiltä. Mökki ei ollut perinteisesti järven rannalla, mutta sen ohi virtasi pieni joki. Mökki oli puiden ympäröimä, eikä edes sen välittömästä läheisyydestä oltu raivattu pois puita. Mökille piti ajaa, kuten mökeille yleensä, hiekkatietä. Auto piti aina jättää tien varteen parkkiin ja kävellä siitä vielä muutama sata metriä jyrkästi alas kiemurtelevaa polkua. Mökki oli aurinkoisina kesäpäivinä oikein mukava, mutta puut ja laaksossa oleva sijainti tekivät siitä todella synkän, jos aurinko ei porottanut aivan kirkkaimmillaan ja korkealta. Mökki oli suht lähellä asuinpaikkakuntaamme, niin varsinkin sen jälkeen kun ensimmäiset kavereistani saivat ajokortin, kävimme silloin tällöin viettämässä kaveriporukalla mökillä päivän tai pari.

Olimme viettämässä elokuun viimeisiä viikonloppuja mökillä muutaman kaverin kanssa. Illan pimetessä olimme vetäytyneet sisälle, mutta koska ulkona oli vielä melko lämmin, niin päätimme tehdä ulos pienen nuotion ja mennä sen ääreen istuskelemaan. Juttelimme nuotiolla ja kuuntelimme tulen rätinää. Ulkona oli jo muuten todella hämärä, mutta nuotio ja mökin ikkunoista ulos kajastava valo valaisivat ympäristöä sen verran, että näimme lähialueen. Muuten hiljaisena hetkenä jäimme kuuntelemaan, että jostain kuului ääntä, aivan kuin todella vaimeaa musiikkia. Katselimme hetken toisiamme ja kohta joku keksi. "Jättikö joku radion päälle sisälle?" Kukaan ei muistanut jättäneensä, mutta ajattelin, että joku on sen hyvin voinut unohtaa päälle, emmekä vain kuulleet radiota ulos aiemmin. Yksi sanoi käyvänsä laittamassa radion pois ja hakevansa samalla viltin mökistä sisältä. "Eikun tuo se ulos niin ei ole niin hiljaista!", joku huikkasi perään. Radio oli paristoilla toimiva. Se tuotii ulos viereemme nuotiolle ja radiosta soi sama kanava, jota se oli yksinään sisälläkin soittanut.

Kun olimme kuunnelleet radiota hetken, kuulosti aivan kuin joku meistä olisi vaimeasti sanonut jotain. Kukaan ei kuullut ja kyselimme toisiltamme sanoiko joku jotain. Kukaan ei ollut sanonut. Hetken päästä kuulosti taas aivan kuin joku meistä olisi kuiskannut jotain. Tällä kertaa kuulin sanat "...murhattu täällä...".

"Mitä? Lopettakaa, ei toi oo hauskaa", sanoin, mutta kaikki näyttivät yhtä hämmästyneiltä kuin itsekin olin. Taas kului hetki ja seuraavaksi kuulin seuraavanlaiset pätkät kuiskauksina. "...kolme tyttöä..." "...ihan kuin te ... murhattu..." "...joessa..."

"Lopettakaa vittu oikeesti, mua alkaa pelottaa. Lopettakaa se vitun kuiskiminen.", kaverini tiuskaisi. Meitä oli kolme parasta kaveria mökillä, ja ei meistä kukaan ollut sellainen, joka olisi halunnut tällaisessa paikassa pelotella muita. Laitoimme radion pois ja läksimme sisälle, nuotio oli jo palanut loppuun.

Sisällä laitoimme uudelleen radion päälle ja hetki tämän jälkeen kuulimme taas samoja kuiskauksia. "...hukkui jokeen..." Vannotimme toisiamme, ettemme me pelleilleet. Joku kysyi epäillen, että voiko se tulla radiosta. Laitoimme radion pois päältä ja äänet lakkasivat.

Mökissä oli vain yksi pieni tila, jonka lattialle olimme levittäneet makuupussit. Menimme nukkumaan, sammutimme valot ja vedimme vetoketjut kiinni. Pienen hetken kuluttua täyden hiljaisuuden rikkoi todella hiljainen musiikki. Radio oli mennyt päälle. "Laittoko joku radion päälle?" Kukaan ei myöntänyt. Aloimme samantien kuulla kuiskauksia. "...murhattu jokeen...". Yksi meistä alkoi itkeä, kuulimme sen raskaasta hengityksestä ja niiskutuksesta. Nousin ylös, laitoin valot päälle ja sammutin radion. Kuiskaukset loppuivat. "Mä en halua olla täällä enää sekuntiakaan." ystäväni sanoi ja niisti taas nenäänsä. Päätimme lähteä. Pakkasimme nopeasti tavaramme reppuihin ja lähdimme puoli juosten autollemme. En ole ikinä tuntenut niin pahasti, että jokin seuraisi tai tarkailisi minua, kun tuolloin kun kiiruhdimme pimeän halki autolle.

Samaa ei enää myöhemmin tapahtunut, emmekä ole viitsineet enää jäädä mökille viettämään yötä.


18.8.2013

Katsoin nuorena vanhemmilta salaa televisiosta tulleen kauhuelokuvan Blair Witch Project. Sen jälkeen ymmärsin hyvin, miksi kauhuelokuvilla oli tietyt ikärajat.

Kuljin usein kotiin pienen metsäkaistaleen läpi kun tulin koulusta tai kavereilta. Tämä oikoreitti oli paljon lyhyempi kuin oikeaa tietä pitkin kiertäminen. Aina kun kuljin metsän läpi pimeällä, aloin ajatella elokuvaa ja kuvitella sen tapahtumien kaltaisia tapahtumia tähän metsään. Yleensä tämä kuitenkin jäi vain kuvittelun tasolle ja pääsin kotiin pienen pelon saattelemana.

Kerran kuitenkin koin todellista kauhua, kun kuulin pimeässä metsässä muutaman rasahduksen ja pian näin hahmon liikkuvan lähistöllä. En ajatellut, vaan lähdin juoksemaan. Takaani kuului outo huuto ja se sinetöi tapauksen. Kiljaisin itsekin ja juoksin niin kovaa kuin pääsin. Komastuin johonkin ja kaaduin maahan ja samassa tunsin oudon limaisen kosketuksen nilkassani. Hyppäsin ylös, jatkoin kiljumista ja juoksin. Kuulin taas takaani, tällä kertaa kovempaa saman oudon huutavan äänen, kuitenkin selvästi takaa, eli äänen lähde tuskin oli sama joka minua kosketti, jollei kyseessä ollut jotain todella yliluonnollista.

Pääsin itkien kotiin ja lukittauduin omaan huoneeseeni.

Myöhemmin vanhempani kertoivat, että naapurin rouva oli pelästynyt pahasti koiraa ulkoiluttaessaan, että hänen pieni koiransa oli käynyt pimeän turvin puremassa jotain metsäpolulla kulkijaa, sillä metsässä oli kuulemma juossut joku kirkuva henkilö hänen koiraansa karkuun. Koiran nimi oli Ruu, joka sattumalta kuulostaa samalta kuin metsässä itse kuulemani outo huuto. En kehdannut tunnustaa kenellekään, että kirkuja olin minä.


Kirjoittanut nimimerkki Kummituskoiran uhri

15.8.2013

198
(418 ääntä)

Kummitus mummolan ullakolla

Pahin kauhutarinani sattui minulle lapsena. Mummoni asui yksin vanhassa rintamamiestalossa pienellä paikkakunnalla. Kävin lapsena usein yksin hänen luonaan kylässä. Mummon talossa oli aina outoja ääniä ja nitinöitä ja mummo sanoi, että ne olivat ystävällisiä henkiä eikä pahoja kummituksia.

Minä nukuin normaalisti yläkerran vierashuoneessa, jonka yhteydessä oli oma pieni vessa. Lisäksi yläkerrassa oli varastotilaa, joka oli täynnä pölyistä roinaa vuosikymmenien varrelta. Eräänä yönä heräsin outoon rapinaan ja kolinaan. Ulkona ei ollut tuulinen sää, mutta kuulosti silti kuin puun oksa olisi hakannut seinää vasten. Äänet olivat mummolassa normaaleita, enkä niistä siksi erityisesti pelästynyt. Koitin vain muistella että ei täällä ole kummituksia.

Olin vielä hereillä ja makasin sängyssä selällään silmät auki. Yhtäkkiä tuli ja tapahtui jotain pelottavaa, jota voin lähinnä kuvata käänteiseksi sähkökatkoksi. Kaikki valot ja laitteet tuntuivat menevän itsestään päälle. Televisiosta kuului alakerrasta kohinaa ja herätyskelloni radio meni päälle. En nähnyt juuri mitään, koska silmäni olivat tottuneet pimeään ja nyt sattui pitää niitä auki. Hapuilin kelloradion pois päältä ja kuulin samalla kun mummoni huusi alakerrasta "Menkää pois täältä!". Pelkäsin todella pahasti, että nyt jotain kauheaa oli tapahtumassa. En uskaltanut tehdä mitään, makasin vain peiton alla.

Televisio hiljeni hetken kuluttua ja kaikki tuntui olevan rauhoittunut. Ajattelin käydä sammuttamassa valon. Tulin pois peiton alta ja hätkähdin, kun näin, että mummo seisoi oven suussa paikoillaan ja tuijotti seinään. Samassa valo sammui itsestään ja kun silmäni olivat taas hetken kuluttua tottuneet hieman pimeään ei ovella ollut enää ketään. Menin taas paiton alle, koska siellä tuntui turvallisimmalta, enkä uskaltanut tehdä mitään tai liikahtaakaan. Ajattelin koko loppuyön mummoani ja mikä häneen oli mennyt. Mielikuvitukseni alkoi lentää ja olin jo varma, että kummitus oli kaapannut hänen ruumiinsa.

Nukahdin jossain vaiheessa ja heräsin aamulla, kun ulkona oli jo valoisaa. Menin alas, ja mummo oli keittiössä istumassa. Kysyin häneltä, että muistiko hän että yöllä olisi tapahtunut jotain. Mummo ei vastannut ensin mitään, vastasi sitten kovalla äänellä, että mitään ei ole tapahtunut ja että minun olisi aika lähteä kotiin. Mummo haparoi ylös ja kävi soittamassa äidilleni, että tämä tulisi hakemaan minut. En puhunut mummon kanssa mitään ennen lähtöäni eikä hän tarjonnut minulle aamupalaa. Hän vaikutti olevan aivan pois tolaltaan.

En enää tämän tapauksen jälkeen käynyt kertaakaan yksin mummolassa, eikä mummo pyytänyt minua käymään.


Kirjoittaja on aikuinen nainen

15.8.2013